tiistai 9. huhtikuuta 2013

Sunnuntain pelastus

Sunnuntaihin kuuluin paljon yritystä ja olinkin illalla jo aivan poikki. Olin saanut päivitettyä blogini ja katselin sunnuntai tradition mukaan Olipa kerran -sarjaa ja lakkasin kynsiäni. Mainoskatkoilla kurkistelin oliko kukaan lukenut tai kommentoinut blogiani. Sieltä löytyi Kaaoksen kesyttäjä blogin Annukan terveiset. Terveiset pelastivat päiväni täysin! Tällaisesta huomiosta voi olla vain nöyrän kiitollinen.

Aluksi ajattelin, että eipä tässä mitään, käyn läpi ne kaikki kivat blogit joita käyn aina lukemassa. Haasteena oli tosin se, että enpä ollutkaan kirjautunut kaikkiin lukijaksi. Paniikki siis päälle ja etsimään ne kaikki. Löytyihän ne, mutta mitä minä määrittelen valinta kriteeriksi. Pitääkö blogin olla hyvin kirjoitettu vai täynnä loistavia kuva otoksia. Vai kaipaanko niistä enemmän luovaa hulluutta. Päädyin sitten niihin blogeihin, jotka koskettavat minua ihan mistä syystä vain.


Tunnustuksen ohjeet ovat seuraavanlaiset:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

Minulta lähtee hyvä kiertämään seuraaville. Te kaikki olette vaikuttanut jollain tavalla minun eläämääni:

Mariannelle blogiin Hopealusikka puussa 
Hennalle Lankahelvettiin
Katariinalle ja Anniinalle blogiin Aika kivoja!
HeidiBeelle ja Veeralle blogiin Tilkkumatkaajat
Petralle blogiin Uusi elämä Oulussa

Annukalle vielä ISO KIITOS!!!

6 kommenttia:

  1. Ihan huippua olla päivän pelastaja :D.

    Tunnustus tuli ihan sydämestä niinkuin nyt toi kuvakekin kertoo.

    VastaaPoista
  2. Iso ja lämmin kiitos halauksien kera sinulle tästä huomionosoituksesta! Kaikkea ihanaa ja mukavaa sinulle toivotellen. Jaetaan iloja ja sattumuksia myös jatkossa. Laitan hyvän kiertämään eteenpäin heti työreissun jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Me kiitämme matkaseuraksi liittymisestä ja tästä todella mieltä piristävästä, sydämellisestä tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kunniasta! :) Oon vähän saamaton ja en välttämättä jaksa tätä laittaa kiertämään, mutta kiitokset kumminkin! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Salla kauniista sanoistasi ja haasteesta! Kiva, että ryhdyit blogini seuraajaksi. :) Täytyypä laittaa piakkoin kiertämään!

    VastaaPoista
  6. Oi, kiitos tunnustuksesta. Lämmittää ja innostaa jatkamaan. Kiitos!

    VastaaPoista