perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kohta se alkaa

Olen ollut säälittävän laiska kaiken liikkumisen ja terveellisen elämäntavan saralla. Tai no miten sen nyt ottaa. Onhan mulla yritystä ollut kokoajan, mutta ei riittävästi. Ja suurin ongelma on ollut se, mitä suuhun menee. Ja sinnehän menee ruokaa ja paljon. Nyt oli aika ottaa itseä niskasta kiinni. Ruokavalio kuntoon ja lisää liikuntaa.


Tänään kävin läpi tulevan saliohjelmani. Onneksi on sellaisia työkavereita, jotka ovat perehtyneet näihin asioihin ja sellainen minua tänään opasti. Tiistai aamuna on tarkoitus mennä salille ennen töitä. Suurin osa liikkeistä olikin tuttuja, mutta muutamia uusiakin mahtui sekaan. Hieman jännittää, että muistankohan mä niitä kaikkia liikkeitä. Toivotaan, että salilla on muitakin aamuvirkkuja treenaamassa, että voin kysyä neuvoa.

Viikon toinen salipäivä on torstai. Salitreenin lisäksi tarkoituksena on vetää vielä pari kertaa viikossa tehdä tehokas kotijumppa. Ohjeet siihen saan toiselta ihanalta työkaveriltani. Näin ollen minulla on siis neljä lihaskuntotreeniä viikossa. Näiden lisäksi pitäisi viikkoon mahtua vielä vähintään kolme kertaa aerobista liikuntaa. Tämähän sopii, kun ollaan miehen kanssa sovittu että aletaan käymään taas lumien sulattua lenkillä. Muutaman kerran ollaan käyty katsomassa vanhaa lenkkipolkua, mutta siellä ei ole vielä kaikki lumet sulanneet. Mutta eiköhän tuokin ole kohta hoidossa.

Liikunnan ohella pistän voimaan kuuden viikon dieetin. Tavoitteena on saada viisi kiloa pois ja sen jälkeen pitää ne pois. Tämä on se pahin kohta. En siis saisi syödä sipsejä kuuteen viikkoon. Vaikka eipä silti, sen verran on selkärankaa löytynyt etten ihan joka viikonloppu osta pussia. Pelottaa, että mulla on kokoajan nälkä. Olen nimittäin tottunut syömään aikamiehen annoksia. Silloin nuorempana se ei näkynyt missään. Sitten lisäsin liikuntaa ettei se näkyisi missään. Mutta nyt kun on jonkun aikaa liikuttu löysemmin, niin kylläpäs näkyykin.

Maanantaina se sitten alkaa ja periksi ei anneta!

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä :)

    Ja sanomattakin kai on selvää, että mullakin on salipäivät tiistaina ja torstaina :D.
    Tällä viikolla aloitin taas. Käyn ruokiksella ja meen sieltä heti sit syömään.

    Maanantaisin vesijumppa ja muina päivinä lenkkiä tai uintia, jotka on koko vuoden vakiot, mutta ei kyllä mitään lihaskuntoa kasvata.

    Ja se on ihan totta, mitä sanot, että ennen sai syödä niin paljon kuin huvittaa, sitten piti lisätä liikuntaa ja nyt pitää pienentää annoksia, jos meinaa kuosissa pysyä. Ja mehän meinataan :).
    Itse syön 5 kertaa päivässä. Ei pysty muuten mihinkään, kun iskee heikotus ja kiukku. Ei oo kellään kivaa.

    Reipasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Tänään aion vielä herkutella. Mies lähti hakemaan kaupasta viinietikka sipsejä ja punaviiniä. Yhteen ne ei kyllä sovi, mutta viimeiset nautinnot pitää vielä hotkaista ennen rutistusta :)

      Poista
  2. Täälläkin PITÄIS olla samansuuntaiset suunnitelmat... Tsemppiä dieettiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla tahtoo olla hieman heikko selkäranka tuon syömisen suhteen, joten se tässä jännittää eniten. Katsotaan miten käy :)

      Poista