torstai 23. toukokuuta 2013

Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä

Kirsikkapuiden istutuksen jälkeen jatkoin pihan raivaamista. Vuorossa oli lumimarjan leikkaaminen. Pensaan keskellä olevat oksat olivat viimekesänäkin pelkkiä oksia. Ei niissä paljoa lehtiä kasvanut. Pensas sinänsä oli syksyllä todella kiva, kun siihen ilmestyi niin valkoisia marjoja. Päätin vetää koko pensaan aivan alas. Kai se siitä lähtee kasvamaan.

Pensaan sisältä löytyi kasveja joista minulla ei ole hajuakaan. Laitanpas kuvia jos joku teistä osaisi auttaa.

Tämä kasvi löytyi pensaan reunalta, kuusiaidan vierestä. Varsi on puumainen ja siinä on pieniä piikkejä.

Tällaisen pensaan leikkasin lumimarjan vierestä matalaksi jo viimekesänä. Toivottavasti ei ole terijoensalavaa, vaikka lehdet sitä muistuttaakin.

Olihan siellä muutama muukin ihmeellinen kasvi, mutta niistä ei tullut otettua kuvia.

Ensiviikolla sitten alkaa terassin teko. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sepeli lähtee tilaukseen ja vanhan terassin purkaminen aloitetaan. Ihanaa!!!!!

4 kommenttia:

  1. Mua naurattaa täällä, kun tulin tärkeänä katsomaan noita sun kuvia ja kasveja tunnistamaan, mutta arvatenkaan ei kilkuta mitään kelloja :D
    Molemmat näyttää "tutuilta", muttei nyt heti tuu mieleen, missä oon nähnyt ja mitä ne on. Todennäköisesti omalla pihalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuitenkin kun tulit "tärkeänä" auttamaan. Sieluni silmin saatoin nähdä miten ryhdistit itsesi ja otit sellaisen "no minäpä kerron" asennon :D

      Mikäli tuo ylempi on karviainen kuten Rouva Kivitikka arveli, niin olen ikionnellinen

      Poista
  2. Ylimmässä kuvassa on luullakseni karviainen. Selityskin osui siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten toivoisin että se olisi karviainen. Äidilläni kasvaa niitä ja käynkin aina varkaissa kun vain kypsiä marjoja on :)

      Iso kiitos avusta!

      Poista