keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kirsikkapuiden istutus

Lahden puutarhamessuilta ostin kaksi kirsikan taimea. Ostaessa en tainnut oikein tietää mitä ostin, mutta kun halvalla sai... Messujen jälkeen aloin tarkemmin paneutua ostamiini taimiin ja niiden käyttöön. Kirsikat olivat varjomorelli lajiketta. Lukemani mukaan ne on perinteistä suomalaista mallia.

Viikonloppuna tuli aika istuttaa puut vihdoinkin. Paikka niille oli jo katsottuna ja enää piti selvittää MITEN ne istutaan. Messuilla meille suositeltiin, että puut kannattaa istuttaa kumpareelle, kun meillä on savinen maapohja. Ensin piti selvittää kuinka syvä istutus aukko kannattaa kaivaa. Lisäksi piti selvittää kuinka leveä se aukko piti olla. Ja kun minun aivot on valillä sahanpurua, niin tehtiin sillä lailla, että minä kaivoin kahden tytön kanssa pihalla aukkoja ja yksi luki ikkunasta ohjeita. Homma toimi hyvin ja puut saatiin istutettua. Teimme vielä puiden ympärille reunukset samasta tiiliestä, josta talo on verhoiltu. Nyt nuo reunukset odottavat vielä täyttöä. Se tehdään, kunhan ehditään hakemaan lisää multaa.


Puiden välissä on vielä yksi pensas joka on saanut lähtöpassit. Sen irti kaivaminen aloitellaan heti kun jaksetaan. Voi miten sitten onkaan kiva istuskella ilta-auringossa kirsikkapuiden siimeksessä. Jos ne nyt lähtee kasvamaan...

2 kommenttia:

  1. Näen jo sieluni silmin (ja siis toisen puutarha-asiantuntijan silmin myös :)), kuinka makoilet siellä kirsikkapuiden alla ja odottelet, että kypsät kirsikat tippuu suuhun :D.

    Alku ainakin näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin minäkin olen asian ajatellut. Olen myös varautunut siihen, että jos toinen tai molemmat puut päättävät etteivät haluakaan kasvaa, niin haen sitten vaikka uudet ;) Ja jos eivät tuota satoa, niin mies saa kiivetä puuhun ja pudotella kaupasta haettuja kirskikoita mun suuhun. Periksi antaminen ei kuulu kuvioihin :D

    VastaaPoista