perjantai 17. toukokuuta 2013

Chiki con carne ja suhtautuminen ruokaan

Nuorimmainen tilasi minulta Chili con carnea. Eipä ollut ennen tullut tehtyä, joten pakko oli sukeltaa netin ihmeelliseen maailmaan. Ohjeitä tuntui olevan vähän joka lähtöön, joten piti arpoa sieltä joku ohje. Kipaisin kaupasta puuttuvat ainekset ja aloin silppuamaan sipulia, valkosipulia ja paprikaa (kaupassa ei ollut chiliä joten ajattelin korvata sen chili rouheella). Lisäilin aineksia ohjeen mukaan ja ruoka jäi porisemaan liedelle. Kun riisi oli kypsää, niin olikin tuomion aika.

Tuomio tulikin heti :( Ensin paperisuinen mieheni alkoi "itkemään" tulisesta ruuasta ja tietysti poika perässä. Vanhin tytär komppasi miehiä. Keskimmäinen ei kommentoinut. Mielestäni se ei ollut normaalia tulisempaa. "Ottotytär" (siskon tyttö, joka on kevään asunut meillä) oli sitä mieltä, että ruoka oli mietoa. Minä tietysti vedin herneen nenään ja syvälle ja ilmoitin, että jatkossa saatte tehdä itse ruokanne tai kuolla nälkään. Perhana kun ärsytti. Yritin sanoa miehelleni että pidä edes mielipiteesi omana tietonasi, äläkä opeta lapsille asennettasi. Ei auttanut... V...tus kasvoi entisestään.


Ruoka on ollut meillä aina kiistan aihe. Minä rakastan tulisia ruokia ja mieheni on tottunut syömään perunaa, makkaraa ja ruisleipää. Minun mielestä mieheni on nirso, kun ei mielellään syö muuta kuin perunaa ja kastiketta, vaikka olen jo vuosia yrittänyt syöttää hänelle muutakin. Hän itse ei pidä sitä nirsoutena. Olen monta kertaa pohtinut lapsuudesta opittujen ruokatottumusten vaikutusta aikuisuuteen. Mieheni perheessä ruoka on ollut hyvin yksipuolista ja kasviksia ei ole syöty lainkaan. Minun lapsuuteeni taas kuului monipuolinen ruoka ja ennen kaikkea hyvästä ruuasta nauttiminen. Meillä opittiin jo pienenä maistamaan kaikkea ennakkoluulottomasti, koskaan ei voi tietää jos vaikka löytääkin uuden herkkuruuan. Miten voin varmistaa, ettei minun lasteni elämää rajoita pelko mauista? Miten varmistan, että he oppisivat nauttimaan uusista ruoka kokemuksista? Arghhhhh.....

2 kommenttia:

  1. :D. En tiedä ehkä mitään niin ärsyttävää kuin että joku nirsoilee ruualla. Ja monet vanhemmat vielä oikein kannustaa lapsiaan siihen kertomalla mm. kovaan ääneen, kuinka "Hekään eivät söisi koulun kumiperunoita" tai mitä nyt milloinkin. Aaaarghh. Mulla menee ihan heti hermot.
    Toisaalta vähän kävi sääliksi omat pojat pienempinä, kun olin opettanut (uskon, että tiedät, kuinka hyvä kokki olen..), että ruokaa syödään sitä varten, että pysytään hengissä. Ja jos se joskus on samalla hyvää, se on vaan plussaa :). Hyvin on toiminut ja hyvin menee alas ihan kaikki ilman mutinoita. Ja aidosti tulee kehut, jos joku ruoka joskus ihan oikeasti sattuis joskus olemaan hyvää tässä talossa :D

    Meinasin murhata yhden tuttavani miehen, joka töistä tullessaan käveli ensimmäisenä nostamaan kattilan kannen ja kysyi, että "Mitäs p...aa sitä tänään syödään". Jos olis ollu mun mies, olis saattanu jäädä pää parinkin kattilan kannen väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten meillä jatkettiin tänään keskustelua aiheesta. Mieskin myönsi ettei olisi pitänyt ääneen kommentoida. Lupasi tehdä jatkossa pitää mölyt mahassaan :) Toisaalta minä lupasin tehdä seuraavan Chili con carnen miedompana.
      Meillä on ollut sama periaate ruuan suhteen, että ruuan maulla ei ole merkitystä, sen tärkein tehtävä on antaa ravintoa. Herkut on sitten erikseen. Siksi varmaan niin hemmetisti äryttikin eilen. ja vielä tänäänkin :)

      Poista