Eteisen suhteen mulla on jo miljoona mahtavaa ideaa ja hommahan rönsysi sitten olohuoneen puolelle, jonne etsin nyt kesämattoa. Samalla aloin haaveilemaan sohvan uusimisesta. Nykyinen sohva on ollut meillä ehkä kuusi vuotta, ja kangas on mennyt siinä todella huonoksi. Mietin nyt, että mitähän jos tän verhoilisi uusiksi. Tämä on nimittäin koon puolesta niin loistava meille. Samalla voisi uusia istuin tyynyt. Tiedän, että voisin sen tehdä itsekin, mutta perhana kun laiskottaa. Sohvan verhoilu ja tyynyjen ompelu on nimittäin kova homma. Voi tätä päättämisen vaikeutta.
Tässä taas muutamia haaveita ja ideavarkauksia. Olohuoneeseen mattoja ja sohvia. Tosin tuota valkoista en uskaltaisi ottaa, eikä tuo ruskeakaan aivan sovi meidän väreihin, mutta olivat malliltaan ja tunnelmaltaan aivan ihania.
Tuli verhoiltua miehen poikamiesaikaiset sohvat (jotka muuttivat meille, kun muutettiin yhteen, koska olivat kuulemma niin kalliit, ettei niitä voinut hävittääkään, vaikka en yhtään tykännyt moisista mustanharmaista möhköistä) varmaan viiteen kertaan sitä mukaa, kun mieli muuttui ja jotain uutta kivaa kangasta taas osui eteen. En käsitä, miten riitti kärsivällisyys. Ja aika. Nyt ei huvita enää. Ehkä tuli päällystyskiintiö täyteen ja Ikean Ektorpilla on nyt menty jo varmaan 10 vuotta, eikä mahda vaihtua ollenkaan :)
VastaaPoistaMutta tuttu tunne, että mopot vähän karkaa. Taisin siitä jo mainitakin, miten sen terassin kanssa kävi..
Ja kun se mopo karkaa, niin sitten alkaa ärsyttämään kun ei aika riitä tehdä kaikkea mitä haluais, kun joutuu käymään töissäkin :)
Poista