Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kuuden viikon tehodieetti

Tänään se virallisesti lähti käyntiin. Kuuden viikon tehodieetti. Sinä aikana on tarkoitus saada viisi kiloa pois. Hieman otin varaslähtöä jo viikonloppuna. Kävin läpi kotijumppa ohjelman ja kävin lenkillä molempina päivinä. Nyt on sekä takapuoli, että jalat kipeänä. Mutta tämä on sitä hyvää kipua. Kipua josta tietää, että on tehnyt jotain.

Sunnuntaina aloittelin jo ruokavaliotakain. Halusin tietää että kuolenko nälkään kuuden viikon aikan. Tällä ruokavaliolla ei todellakaan kuole nälkään. Hyvä kun jaksoin syödä annokset. Iltapalaa en edes ehtinyt syömään. Mutta tuo voi johtua siitä, että sunnuntaina nukuttiin pidempään ja aamupalan syöminen jäi aika myöhäiseksi.
Tänään minulla on ruokana:

Aamupala:
45g kaurahiutaleita (en pidä kaurapuurosta, joten sekoitin ne mehukeittoon)
150g sokeritonta mehukeittoa
100g raejuustoa
tämän lisäksi olisi pitänyt ottaa kaksi omega3:a, mutta arvatkaa vaan muistinko.

Lounas: (tämä on oikeasti päivällinen, mutta mulla meni ristiin lounaan kans)
100g poronlihaa
40g kaura-riisiä (joka olisi kuulunut päivälliseen, mutta nyt hupsahti lounaan sekaan)
200g uunissa kypsytettyjä vihanneksia, jotka on maustettu runsaalla chilillä.
10g oliiviöljyä

Välipala:
250g maitorahkaa
100g mustikoita
tätä kokeilin jo eilen. arvatkaa mille maistui ilman sokeria...

Päivällinen:
100g poronlihaa
25g raejuustoa
200g vihanneksia

Iltapala: (tämä on vielä auki, mutta katsotaan mitä keksin, ohjetta noudattaen tietysti)

Illalla olisi vielä kotijumppa.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Valmistautumista

Maanantaina minulla on alkamassa kuuden viikon dieetti ja samalla lisään liikuntaa. Eilen söin sen kunniaksi pussillisen viinietikkasipsejä. Nyt kun herkut on nautittu, niin alkaa valmistelut. Pohjana tähän dieettiin on Jutan superdieetti. Katselin ruokaohjeita ja onnekseni huomasin, että siellä suositellaan mausteiden käyttöä. Yksi plussa löydetty, ongelmaksi nousi se, että annokset on merkitty grammoina. Arvatkaa vaan, onko minunlaisella jauhopaukalolla edes keittiövaakaa. Ei ole! Muutamien ruoka-aineiden painoja googlettelin. Keskiverto kananmunan valkuainen painaa noin 40g. Aamiaseen kuului 50g kananmunan valkuaista. Minun siis pitää ostaa isoja kananmunia. Jatkoin googlettelua turhautuneena ja mietin, että luovunko kuntokuurista vai lähdenkö ostamaan keittiövaa'an.

Tällaisia minä kuolasin netistä

Mutta voipa olla että käytännöllisyys ajaa edelle. Tai mistä minä tiedän onko tällaiset käytännöllisempiä, voihan olla että kuvittelen vain näillä "mestarikokin" aivoillani.

Jos joku osaa kertoa millainen kannattaa ostaa, niin laittakaa nopeasti vinkkejä. Minä nimittäin marssin kohta kauppaan hakemaan jonkunlaisen vaa'an.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Ikuisuus flunssa ja nenäkannu

Olen ollut flunssassa kohta kaksi viikkoa. Tällä viikolla se menin poskionteloihin ja sain antibioottiikuurin. Tätä kuuria voisi joku lääkevalmistaja kehittää eteenpäin, koska se vie ruokahalun. Antibioottien lisäksi lääkäri suositteli minulle nenäkannua. Olin kannusta kuullut, mutta jotenkin se on aina jäänyt kuuntelemisen asteelle. Ja siihen se kannu sitten unohtuikin. Kunnes taas tuli mieleen kun olin menossa uudestaan lääkäriin. Antibiootit ei siis ole vieläkään kunnolla purreet. Seurauksena oli, että minulle tehtiin elämäni ensimmäinen punkteeraus. Olin kuullut että sitä voisi käyttää loistavasti kidutus menetelmänä, joten olin valmiiksi kauhusta kankeana. Onneksi lääkäri puudutti nenäni niin hyvin, että ei se oikeasti edes käynyt kipeää. Kannua hän suositteli edelleen. Nyt siis hakemaan tietoa kannusta.


Nenähuuhtelu on toimenpide, jossa kehonlämpöistä miedosti suolaista vettä kierrätetään nenän väliseinän takaa toisesta sieraimesta sisään ja toisesta ulos. Nenähuuhtelua käytetään nenän sivuontelotulehduksen, virusperäisen ylähengitystieinfektion ja allergisen nuhan oireiden helpottamiseen, sekä nenään tai sivuonteloihin kohdistuneen leikkauksen jälkihoitoon. Nenähuuhtelun vaikutusmekanismia ei tunneta tarkasti.

Huuhtelussa käytettyyn puhtaaseen ja kädenlämpöiseen vesijohtoveteen sekoitetaan 0,9 - 3 prosenttia tavallista ruokasuolaa (natriumkloridia NaCl), esimerkiksi hienokiteistä merisuolaa. Jos huuhteluvesi ei ole kehonlämpöistä toimenpide tuntuu epämiellyttävältä. Erikoissuolat kuten Pansuola, Seltin, mineraalisuola yms. eivät sovellu nenähuuhteluun. Jodia sisältävä suola ei myöskään sovellu nenähuuhteluun. Liuos syntyy kun puoleen litraan vettä lisätään 1 - 2 teelusikallista merisuolaa. Lisäksi voidaan myös lisätä puoli teelusikallista leivontasoodaa, koska isotooninen liuos ärsyttää vähiten limakalvoja.


Nenähuuhtelu tapahtuu yksinkertaisimmillaan ryystämällä vesi kämmenestä sieraimeen ja puhaltamalla pois. Mukavuussyistä käytetään siihen erityisesti suunniteltua nenäkannua. Lavuaarin päällä kasvot käännetään alaspäin, kannun nokka painetaan toista sierainta vasten ja päätä kallistetaan vastakkaiselle puolelle, jolloin vesi valuu painovoimalla toisesta sieraimesta sisään ja toisesta sieraimesta ulos. Toimenpiteen aikana hengitetään suun kautta. Huuhtelun jälkeen kaikki jäljelle jäänyt vesi poistetaan nenäontelosta pitämällä päätä alaspäin, sulkemalla vuorotellen toinen sierain sormella ja niistämällä kevyesti. Molempien sierainten samanaikaista sulkemista ja voimakasta niistämistä on vältettävä, ettei nenäontelossa paine aja kosteutta vääriin paikkoihin.



Nenähuuhtelu on vanha joogatekniikka (alkuperäiseltä nimeltään Jala Neti), joka on Intiassa yleisesti osa jokapäiväistä henkilökohtaista hygienian hoitoa. Huuhtelu suoritetaan joko aamulla tai illalla muun pesun yhteydessä tai toisinaan myös työpäivän jälkeen, jos henkilö on työskennellyt erityisen likaisissa tai pölyisissä olosuhteissa.



Tapa on yleistymään päin myös länsimaissa lääkäreiden huomattua sen terveyshyödyt. Luontaistuotekaupoista ja apteekeista saa tarkoitukseen sopivia "nenäkannuja", joidenkin valmistajien tuotenimi on "sarvikuono". Kannulla ei varsinaisesti voi yleensä huuhdella poskionteloita, mutta käsittely voi helpottaa myös poskiontelopotilaan vointia.

Ja mikä parasta, kannuja löytyy vaikka minkä värisenä.