lauantai 1. lokakuuta 2016

REMPPA KRAPULA HELLITTÄÄ

Meillä alkaa taas remppakrapula hellittää. Ai miten niinkö? No varmaan sen huomaa siitä, että taas on aloiteltu pientä pintaremonttia. Johan tässä pari vuotta oltiinkin ihan hissukseen. Tai ainakin minä olin hissukseen. Miehelle sen sijaan piti keksiä projekteja, ettei se kokonaan lamaannu. Mutta niistä myöhemmin.

Palataan kuitenkin remontti juttuihin. Meillä on ollut tuulikaappi alkuperäiskunnossa yhtä seinää lukuun ottamatta. Sillä yhdellä seinällä oli ovi silloin kun muutettiin. Se ovi johti yhden lapsen huoneeseen, mutta häntä pelotti ajatus siitä, että hänen ovi oli niin lähellä ulko-ovea ja vielä hieman kuin erillään muista. Niinpä me siirsimme oven eteisen puolelle. Tuulikaapissa oleva oviaukko suljettiin. Siinä se kyproc-seinä on ollut sellaisenaan siitä asti. Ruman ruskeana. Muut seinät olivat likasisen harmaat ja lattia oli ihanaa 80-luvun ruskeaa laattaa. Tila teki "todella hyvän" ensivaikutelman kaikkiin meille tulijoihin.

Ensin olimme harkinneet, että vaihdetaan tuulikaappiin laatat ja laitetaan samalla lattialämmitys. Kohtalo oli kuitenkin meitä vastaa. Kun mies on työttömänä (tai oikeastaan opiskelee) ja yksi lapsi lähti vaihto-oppilaaksi ja vie osan meidän rahoista sinne, niin remonttirahaa ei oikeastaan jää yhtään. Juuri kun sanoin, että kohtalo oli meitä vastaan, niin kyllä se taisi olla osin meidän puolellakin. Mieheni lähti opiskelemaan maalariksi ja opettelee siinä samalla laatoittamaan ja mitä lie kaikkea muuta kivaa. Tästä innostuneena päätimme maalata koko tuulikaapin. Katon olimme uusineet jo aikaisemmin niillä kattopaneelin jämillä mitä muusta remontista aikaisemmin jäi. Seinät maalattiin samalla valkoisella (jääruusu) mitä muuallakin oli käytetty ja lattiaan käytettiin V33 maalia ja värinä oli vaalean harmaa.


Nyt tuo tuulikaappi on valkoinen. Siis todella valkoinen. Ehkä jopa liian steriili. Pitänee keksiä seinille jotain kivaa ja tietysti joku kiva matto.

Saas nähdä kauanko niitä etsitään. Minun kohdalla sen oikean taulun tai maton löytyminen voi kestää vuosia.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

ELÄMÄ ON IHANAA TAAS!

Oiskohan aika taas herätä henkiin.


Joskus tulee elämässä hetkiä, ettei jaksa mitään. Minulla tuo hetki tuli viimekesänä ja kesti vuoden. Selittelin väsymystä työn ja opiskelun yhdistämisellä. Mikään ei vaan huvittanut ja mitään ei jaksanut. Viimeinen niitti (eikä sekään ollut edes paha) tuli syksyllä kun kaaduin ja polvi vaati muutaman tikin. Haava ei heti umpeutunut ja se oli oikein sopiva syy jättää vielä liikuntakin pois.


Töiden jälkeen lysähdin sohvalle ja ihmettelin miten olinkin niin väsynyt. Ja kun olin väsynyt niin en jaksanut panostaa ruokaan. Painoa tuli ja väsymys vain kasvoi.

Sitten minun pelastajani avasi suunsa ja kertoi miten saan energiatasoni nousemaan. Aloitin rauhallisesti lisäämällä vitamiinit päivittäiseen ruokavalioon. Parin viikon jälkeen huomasin, että olinkin saanut aikaan vaikka mitä sellaista, josta olin vuoden ajan vain haaveillut. Tässä täytyi olla jotain, kun tuloksia alkoi näkyä näin nopeasti.
Yhden ja puolen kuukauden jälkeen aloitin kehokuurin (juuri sen josta nyt jokapaikassa puhutaan). Mieheni lähti kuuriin mukaan tukeakseen minua (ihana mies). Ruokavalio oli tiukka! Jätimme pois kaiken lisätyn sokerin, suolan ja viljat. Voin kertoa, että on aivan älyttömän vaikeaa saada ruuasta maukasta, jos siihen ei saa lisätä suolaa. Mietinkin, että tämän kuurin idea olikin aivopesta ihmiset inhoamaan syömistä. Sain valmentajaltani ihania vinkkejä ja kuurin loppupuolella suolattomuus ei enää tuntunut niin pahalta. Suurin haaste oli se, että jaksoin syödä kaiken mitä piti. Mieheni jaksoi kolme viikkoa ja onnistui kadottamaan seitsemän kiloa painoa tuona aikana. Minä sinnittelin vielä sen yhden viikon ja minun painon pudotus oli kuusi kiloa. Vyötäröltä lähti 14 cm. Nyt jatkan optimoinnilla ja pudotan vielä pari kiloa pois.


Parasta tässä kuurissa oli se, että löysin taas liikunnan ilon ja elämän ilon.


Tämä onni oli pakko jakaa teidän kaikkien kanssa. Elämä on ihanaa taas!