lauantai 30. marraskuuta 2013

Ensimmäinen päivä on pahin hirressäkin

Viime keväänä hehkuttelin kuntoilun puolesta. Kiltisti olen salille aamuisin kiiruhtanut ennen työpäivää ja joskus jopa lenkillekin. Lihaskunto siis pitäisi olla ihan ok. Muun kunnon suhteen en ole ihan varma. Perjantaina kuitenkin otin itseäni vielä hieman enemmän niskasta kiinni ja menin kiltisti Krav maga treeneihn.


Aluksi tuntui, että reilu puolen vuoden tauko oli vienyt muistista kaikki liikkeet ja tekniikat. Mutta sieltähän ne kuitenkin löytyi. Voi miten olinkin kaivannut sitä mätkimistä ja potkimista. Tuntui kuin olisi saanut purettua kaiken stressin tyynyihin ja säkkeihin. Olo oli treenin jälkeen niin loistava!

Nyt ei enää tunnu loistavalta. Treeneissä löytyi valtava määrä lihaksia, jotka olivat olleet levossa jo pitkän aikaa. Nyt siis sattuu käsiin, selkään ja hartioihin. Periksi ei kuitenkaan anneta. Treeneihn mennään jatkossakin, eikä narista. Eläköön kipeät lihakset!

perjantai 29. marraskuuta 2013

Rakas Joulupukki

Koko vuoden olen ajatellut, miten kovasti haluaisin tuon ja tuon ja vielä tuon. Nyt kun ajattelin helpottaa mieheni Joulun alus tuskaa ja tehdä hänelle "toivelistan", niin kas kummaa, mitään ei meinannut tulla mieleen. Onneksi tuo hetki meni nopeasti ohi. Rakas Joulupukki, tässä siis toiveitani.

Jotta saisimme vastaisuudessakin virittäytyä Joulun tunnelmaan, niin toisitko muutamia kynttilän jalkoja. Tässä muutama esimerkki jotka olisivat niin mukavia. En kyllä suutu vaikka toisit kaikki.

Ja sitten olisi tietysti kiva saada sellaisia kalusteita kotiin, joista olen haaveillut jo piiiitkän pitkän aikaa. Jätin tästä pois alla olevan Artekin 444 tuolin 445 rahin, koska en usko sen tänäkään vuonna mahtuvan rekeesi kyytiin.


Alla siis sellaisia asioita joita voisit todellakin tuoda.


Ja astiastoonkin voisit tuoda lisää muutaman jutun

Mutta älä tuo vaatteita tai koruja, koska valitsen ne mieluummin itse.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Valoa pimeään

Olohuoneeseen on etsitty pitkään ja hartaasti uutta lamppua. Aina vastaan tulleet on olleet joko liian pieniä tai liian suuria tai sitten aivan liian kalliita. Nyt se oikea on kuitenkin löytynyt. Ei ole liian pieni, eikä liian suuri. Ja ei todellakaan ollut liian kallis. 27.10. kävimme mieheni kanssa Myyrmäkihallin omakotimessuilla. Tarkoituksena oli mennä hakemaan tietoa ilman vaihto remontista. Tietoa löytyi siitäkin, mutta paljon muutakin. Yhdellä standilla oli valaisimia ja sieltä löytyi myös lamppu meidän olohuoneeseen.


Lamppu heittää kivoja varjoja seiniin. Kun sitä oikeaa taulua ei ole tullut vielä vastaan, niin pitää keksiä muuta kivaa seinille :)


Ja nyt iso anteeksi pyyntö niille, joita jäi vaivaamaan mistä tuo lamppu tuli hankittua. Ei mitään muistikuvaa! Olen surffanut pitkin internetin ihmeellistä maailmaa, enkä löydä sitä lamppukauppaa mistään. Tai saatoin löytääkin, mutta ei jäänyt mieleen tämän enempää. Mieheni muisteli, että pääpaikka olisi ollut Tammisaaressa, mutta sekään ei ole varmaa. Eikä se lamppu todellakaan ollut kallis, maksoi 79€.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Käsitöitä

Syksyyn on mahtunut eteisen remontoimisen lisäksi myös käsitöitä. Nypläyksessä olemme opetelleet nauhapitsien nypläystä. Nämä mallit on siitä kivoja, että ne tulee valmiiksi suhteelisen nopeasti. Ja sellaiset työt sopii minulla kuin nenä päähän. Ikuisuusprojektit kun tuppaa jäämään ikuisuus projekteiksi. Nämä saa valmiiksikin.


Nyt nypläyksessä on meneillään malli, jota työstämällä toivon saavani aikaiseksi jotain sellaista, mitä voi laittaa joululahjaksi. Siitä lisää myöhemmin.

Myös sukkarintamalla on kokeiltu uusia malleja. Myös kantapään neulomista on kokeiltu uudella tavalla. Normaalisti teen sen perinteisen vahvistetun kantapään, mutta tässä kokeilin kiilakantapäätä. Tulipahan sekin kokeiltua. Muutaman kerran...


maanantai 4. marraskuuta 2013

Eteisen tuunaus jatkuu

Eteinen on portti kotiin. Sitä on nyt tuunattu koko syksy. Aikaisemmin kerroin täällä kuinka ovet ovat vaihtuneet puun värisistä laakaovista peilioviin/ikkunalliseen peilioveen. Samalla valkoinen päätyseinä sai mustan sävyn. Edellisen tuunaus session jäljeltä jäi vielä mietintään, että mihin sen modeemin ja muut härpäkkeet saisi piilotettua. Lipastoa tai pöytää siihen pohdittiin, mutta oli suuri pelko, että eteinen menisi liian ahtaaksi ja sitä ei haluttu. Surffailin netissä hakien ideaa, mutta ei löytynyt sellaista mikä olisi sytyttänyt. Päätettiin siis lähteä Ikeaan idean haku reissuun. Ja sieltähän se idea tarttui mukaan. Ostimme eteiseen seinään kiinneitettävän Bestå-sarjan kaapin. Samaista sarjaa meillä on jo olohuoneessa ja tyttären koulupöytänä, joten valinta oli erittäin helppo.


Kaapin takaseinään liimattiin tapetti antamaan hieman elämää muuten niin valkoiselle kaapille. Samalla Ikean reissulla saimme kehykset vaihto-oppilaamme Roomasta tuomille tauluille ja nekin saatiin seinälle. Ne muuten oli ensimmäiset taulut (lukuun ottamatta tyttäreni huoneen taulua), jotka on saatu kahden vuoden aikana seinälle.


Se modeemi muuten ei tullut kaappiin, vaan kiinnitettiin seinään kaapin alle. Nyt on lattia tyhjä ja helppo pitää puhtaana.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Halloween

Halloween juhlat oli ja meni. Jostan syystä tänä vuonna ei vain ehtinyt/jaksanut enään keskittyä kauheisiin herkkuihin. Yleensä meillä on ollut tarjolla katkottuja sormia, aivoja, verisuonisalaattia ja niin edelleen. Nyt ällötykset jäi myrkkyomeniin ja homehtuneeseen salaattiin. Mutta ei se tunnelmaan vaikuttanut lainkaan :)