TIKULLA SILMÄÄN

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee! Nyt pitää varmaan tökätä tikulla silmään, sillä muistelen vielä kerran mitä kaikkea viimevuonna tulikaan tehtyä.

Tammikuussa tuunasin puisesta viinipullon laatikosta itselleni työkalupakin ja teimme oman version Dots naulakoista.

Helmikuussa sain tilaamani sohvapöydän, yritin asennekasvattaa tyttäriäni, vietimme lainatyttäremme vanhojentansseja, saimme ihanan kummitytön ja kyllästyin rumiin tulitikkuaskeihin ja tuunasin ne paremmin katseen kestäviksi.

Maaliskuussa olimme jo aloittaneet keittiöremonttia ja kaataneet seiniä ja repineet kattoa auki ihan kyllästymiseen saakka. Totesin taas kerran, että minulla on sellainen antiviherpeukalo, ettei vastaavaa taida olla muilla. Saimme kuitenkin kissojen raapimis-/kiipeilypuun valmiiksi.

Huhtikuu meni seinien, kattojen ja lattioiden purkamisessa. Sama jatkui toukokuussakin. Maalis- toukokuun vaihteessa saimme kuitenkin öljyttyä terassin ja toukokuussa sain kylvettyä ensimmäiset kasvit kasvatuslaatikoihin.

Kesäkuu oli meille se kauan odotettu kohokohta: uusi keittiö tuli. Sitä ennen piti saada seinät maalattua, lattiat laitettua ja kattokin kuntoon. Kesäkuussa päättyi myös meidän vuosi isäntäperheenä. Tähän mennessä italialaistytöstä oli tullut osa meidän perhettä. Kesäkuun lopulla aloittelimme myös tyttären rippijuhlien valmistelun tekemällä kutsukortit.

Heinäkuussa nautittiin enimmäkseen kesästä. Aloittelimme sisäkaton panelointia ja aloimme muuttamaan yhtä varastohuonetta askarteluhuoneeksi. Kaikki nämä jatkuivat elokuussa, jolloin remontti saatiin siihen malliin, että pystyimme viettämään tyttären rippijuhlaa. Myös kauan odotettu liesituuletin tuli. Maalasin ruokapöydän ja tuolit uuteen uskoon, kun ne eivät enää värinsä puolesta sopineet sisutukseen. Kiinnitettiin seinälle mieheni tekemät hyllyt.

Syyskuussa alkoi remonttikrapula iskeä päälle. Ei kuitenkaan aivan täysin. Askarteluhuone oli vielä kesken (ja on edelleen), mutta saimme sinne kaapit seinille ja ylimääräiseksi jääneistä lattialaminaateista tein välitasoon paneloinnin.

Lokakuu meni enemmänkin käsitöiden parissa. Kävin hopeakoru kurssilla ja pitsin nypläyskurssilla

Marraskuussa laitoimme tyttären huoneeseen uuden lattian. Vietimme Halloween juhlia ja pikkujouluja. Ja tietysti aloimme fiilistelemään Joulun tuloa.

Joulukuussa pojan huone sai uudet tapetit seinälle (koska huoneen sisustus on vielä kesken, en ole siitä mitään kirjoittanut) ja lopun aikaa keskityimmekin Joulun odottamiseen ja sen viettämiseen.

Vuosi isäntäperheenä on nyt ohi

Viime elokuussa meille muutti täysin vieras tyttö Italiasta. Tiesimme vain hänen ikänsä ja sen mitä hän kirjeessään meille itsestään kertoi. Syynä tähän oli, että halusimme toimia isäntäperheenä vaihto-oppilaalle. Ajattelimme, että kun otamme meille yhden nuoren asumaan vuodeksi, rohkaisisi se omia lapsiammekin lähtemään rohkeammin maailmalle. Omasta nuoruudestani olen kaikkein eniten jäänyt harmittelemaan juuri sitä, että en lähtenyt tutkimaan maailmaa. Arvatahan saattaa, että syynä siihen oli se, että silloin piti niin kovasti seurustella ja hommata "perhettä" eläimien muodossa, että ei enää ollut mahdollista lähteä niin helposti.

Meillä oli mahdollisuus valita meille mielestämme sopivin henkilö asumaan. Vuosi sitten, kun luimme tyttöjen ja poikien kertomuksia itsestään, olin todella yllättynyt miten paljon Suomeen haki vaihto-oppilaaksi Thaimaalaisia opiskelijoita. Ja ennen kaikkea miten nuoria heistä osa oli. Meidän vaihto-oppilas oli varmaan joukon vanhimpia. Ajattelimme valintaa tehdessä, että jos otamme henkilön Euroopasta, ei kulttuurishokki voisi olla kovin suuri. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen päätökseen. Pieniä eroavaisuuksia meidän tavoissa oli, mutta yllättävän nopeasti löysimme yhteisen sävelen.

Vaihtarillemme yllätys oli, että suomalaiset eivät olekaan hiljaista kansaa. Ensimmäiset sanat mitä hän oppi, oli "älä huuda", mitä joudumme toistamaan pojallemme vähän väliä. Hän kun mielellään puhuu huutamalla. Toinen yllätys oli varmaan Suomen sää. Yhtenä päivänä saattoi olla helle ja seuraavana päivänä satoi ja oli tosi kylmää. Hän pääsi myös matkustelemaan kanssamme. Kävimme Hailuodossa sukulaisteni luona ja Kainuussa mieheni sukulaisten luona. Hänellä oli myös perhetuttuja Suomessa, joiden luona hän vieraili talvilomallaan. Hauska sattuma siinä oli, että ne perhetutut asuivat samassa pienessä kylässä, josta äitini on kotoisin ja jossa kaksi enoani vielä asuu.

Huono talvi oli iso harmi. Emme voineet opettaa häntä hiihtämään, kuten olimme suunnitelleet. Lunta tuli niin vähän, että meidän lähilatuja ei tullut lainkaan. Myöskään kunnolliseen pulkkamäkeen emme päässeet. Toivottavasti voimme tämän korjata jatkossa, sillä hän on aina tervetullut meille.

Vuosi isäntäperheenä on tänään ohi. Yksi henkilö on lähtenyt perheestämme maailmalle, mutta ei kuitenkaan pois sydämistämme.