Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

SAA ISTUA

Viime kesän jälkeen olemme saaneet nauttia suuresta saarekkeesta keittiössä. Tähän saakka olemme seisoskelleet sen ympärillä ja puhuneet, että olisipa kiva jos tässä olisi tuolit. Niitä oikeita ei vain ole tullut vastaan.
Tiesin, että tuolien piti olla sirot, kun saareke oli itse niin massiivinen. Sellaiset yhden jalan varassa olevat tuolit olivat ehdottomasti pois laskuista. Onneksi vanha kunnon Ikea pelasti meidät. Saatiin tuolit, eikä todellakaan menty konkurssiin niiden oston myötä.


























Musta valkoiseen keittiöön haettiin väriä tablettien avulla. Vaikka pinkki ei normaalisti kuulu minun suosikkeihin, niin tässä tapauksessa se vei voiton.





torstai 1. tammikuuta 2015

TIKULLA SILMÄÄN

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee! Nyt pitää varmaan tökätä tikulla silmään, sillä muistelen vielä kerran mitä kaikkea viimevuonna tulikaan tehtyä.

Tammikuussa tuunasin puisesta viinipullon laatikosta itselleni työkalupakin ja teimme oman version Dots naulakoista.















































Helmikuussa sain tilaamani sohvapöydän, yritin asennekasvattaa tyttäriäni, vietimme lainatyttäremme vanhojentansseja, saimme ihanan kummitytön ja kyllästyin rumiin tulitikkuaskeihin ja tuunasin ne paremmin katseen kestäviksi.





























Maaliskuussa olimme jo aloittaneet keittiöremonttia ja kaataneet seiniä ja repineet kattoa auki ihan kyllästymiseen saakka. Totesin taas kerran, että minulla on sellainen antiviherpeukalo, ettei vastaavaa taida olla muilla. Saimme kuitenkin kissojen raapimis-/kiipeilypuun valmiiksi.






























Huhtikuu meni seinien, kattojen ja lattioiden purkamisessa. Sama jatkui toukokuussakin. Maalis- toukokuun vaihteessa saimme kuitenkin öljyttyä terassin ja toukokuussa sain kylvettyä ensimmäiset kasvit kasvatuslaatikoihin.












































Kesäkuu oli meille se kauan odotettu kohokohta: uusi keittiö tuli. Sitä ennen piti saada seinät maalattua, lattiat laitettua ja kattokin kuntoon. Kesäkuussa päättyi myös meidän vuosi isäntäperheenä. Tähän mennessä italialaistytöstä oli tullut osa meidän perhettä. Kesäkuun lopulla aloittelimme myös tyttären rippijuhlien valmistelun tekemällä kutsukortit.










































































Heinäkuussa nautittiin enimmäkseen kesästä. Aloittelimme sisäkaton panelointia ja aloimme muuttamaan yhtä varastohuonetta askarteluhuoneeksi. Kaikki nämä jatkuivat elokuussa, jolloin remontti saatiin siihen malliin, että pystyimme viettämään tyttären rippijuhlaa. Myös kauan odotettu liesituuletin tuli. Maalasin ruokapöydän ja tuolit uuteen uskoon, kun ne eivät enää värinsä puolesta sopineet sisutukseen. Kiinnitettiin seinälle mieheni tekemät hyllyt.






















































Syyskuussa alkoi remonttikrapula iskeä päälle. Ei kuitenkaan aivan täysin. Askarteluhuone oli vielä kesken (ja on edelleen), mutta saimme sinne kaapit seinille ja ylimääräiseksi jääneistä lattialaminaateista tein välitasoon paneloinnin.




























Lokakuu meni enemmänkin käsitöiden parissa. Kävin hopeakoru kurssilla ja pitsin nypläyskurssilla

























Marraskuussa laitoimme tyttären huoneeseen uuden lattian. Vietimme Halloween juhlia ja pikkujouluja. Ja tietysti aloimme fiilistelemään Joulun tuloa.






























Joulukuussa pojan huone sai uudet tapetit seinälle (koska huoneen sisustus on vielä kesken, en ole siitä mitään kirjoittanut) ja lopun aikaa keskityimmekin Joulun odottamiseen ja sen viettämiseen.



tiistai 2. syyskuuta 2014

Syksyn merkki


Vaikka olen yrittänyt pitää kynsin hampain kiinni kesästä, alkaa olla jo pakko myöntää että nyt on syksy. Ja se on syvältä! Vaikka asiat voisi olla vielä pahemmin: voisi olla talvi.

Minulle sisäinen kelloni ilmoittaa syksyn olevan silloin, kun huomaan kiertäväni kauppojen kynttilä hyllyjä. Kotona kaivan kaikki kynttilänjalat ja alustat esiin. Ja kun ulkona on pimeää, on ihanaa sytyttää kynttilät palamaan ja nauttia lasillisen hyvää punaviiniä.

Viikonloppuna löysin Lahden Kärkkäiseltä Luhdan valmistaman kynttilänjalan. Se huusi jo kaukaa minulle: Ota minut mukaasi, minä kuulun teille!














































Kynttilänjalka oli todellakin kuin tehty meille :)

tiistai 19. elokuuta 2014

Maljakoita

Toisilla kaapit pursuilee mitä erilaisimpia maljakoita. Minulla ei pursuile. Tai ei pursuillut silloin, kun aloin kirjoittamaan tätä. Silloin taisi löytyä yksi Iitalan vihreä Juno maljakko. Tämän lisäksi löytyi kaksi Villeroy & Bochin pientä maljakkoa.




















































Kun maljakko tilanne oli näin surkea, piti asialle tehdä jotain. Keväällä tilasin Jotexilta pyöreän maljakon (maljakon reunoilla näkyy teippiviritelmät. joiden avulla sain kukat pysymään hieman pytymmässä).



















































Alkukesästä löysin kirpparilta tosi kivan hieman korkeamman maljankon.













































Viimeisimpänä kirpparilöytönä meille tuli tällainen hauska hieman matalampi maljakko. Saas nähdä mitä kivaa siihen voisi laittaa...

Ehkä pillejä?

Viimeisimpänä hankintana meille kotiutui H&M:ltä tällainen valkoinen maljakko.

Kaiken järjen mukaan surkea maljakkotilanne pitäisi olla nyt kunnossa.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

laatikkoleikkiä

Mieheni on rakennellut minulle ihania puisia laatikoita. Yksi niistä kököttää kukkapöydällä kolmen kituvan kukkasen kanssa (minullahan ei muun laisia kukkia olekaan). Sinne muutti asumaan joskus muinoin saamani lasinorsu ja tyttären Atlantin rannoilta keräämiä simpukoita.



Kolme kuusikulmaista laatikkoa on saaneet valkoisen puolihimmeän Helmi kalustemaalin pintaan.


Ennen rippijuhlia mieheni kiinnitti ne seinälle. Siinä ne nyt kököttävät ihan kuten toivoinkin.




tiistai 5. elokuuta 2014

Väärän värinen ruokapöytä

Nyt kun kodin sisustusta on muokattu ihan urakalla musta-valkoiseksi, niin eihän tuo ruskea ruokailuryhmä sovi meille enää lainkaan. Koska pöydän ja tuolien kunto on kuitenkin lähes moitteeton, en myöskään haluaisi luopua siitä. Kahdeksan vuotta pöytä on palvellut meitä kiltisti. Silloin kun ostin sen, oli vaatimuksena tumma väri ja materiaalin piti olla koivua. Koivu on sen verran kovaa, ettei siihen ihan heti tule jälkiä vaikka perheessä on liuta lapsia.

Kun väri ei miellytä, niin silloin sille pitää tehdä jotain. Niinpä yhtenä kauniina lauantai aamuna, kun mieheni oli reissussa, irroittelimme tyttäreni kanssa pöydästä jalat ja kannoimme kaikki osat ulos. Hiippailin autotalliin ja otin hiomakoneen käyttöön.

Vaikka koivu on kovaa materiaalia ja kestää hyvin, oli meillä pöydän pintaan ilmestynyt pieniä koloja ja hassuja vaaleita rinkuloita. Pistin koneen laulamaan ja päivän verran hioin pintaa tasaiseksi. Ensin karkealla hiomapaperilla ja sitten hienojakoisemmalla paperilla. 

Jos minä kerran pöydän maalaan, niin eihän tuoleja voi jättää vanhan väriseksi. Sama homma piti sitten tehdä tuoleillekin. Ei riittänyt yksi eikä kaksikaan päivää tähän urakkaan.

Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kun olin vetänyt pöytälevyyn kaksi kerrosta valkoista maalia, ja jalat olivat vielä ruskeat, kävi mielessä hetkellinen epäilys: mitähän nyt tuli tehtyä. 

Mutta mustan maalin jälkeen pöytä näyttikin juuri siltä mitä olin sieluni silmin nähnyt. 

Pöytälevyn maalasin kiiltävän valkoisella Helmi-kalustemaalilla. Jalat ja Tuolit taas maalasin puolihimmeällä mustalla Helmi-kalustemaalilla. 

Onneksi maalasin!