TIKULLA SILMÄÄN

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee! Nyt pitää varmaan tökätä tikulla silmään, sillä muistelen vielä kerran mitä kaikkea viimevuonna tulikaan tehtyä.

Tammikuussa tuunasin puisesta viinipullon laatikosta itselleni työkalupakin ja teimme oman version Dots naulakoista.

Helmikuussa sain tilaamani sohvapöydän, yritin asennekasvattaa tyttäriäni, vietimme lainatyttäremme vanhojentansseja, saimme ihanan kummitytön ja kyllästyin rumiin tulitikkuaskeihin ja tuunasin ne paremmin katseen kestäviksi.

Maaliskuussa olimme jo aloittaneet keittiöremonttia ja kaataneet seiniä ja repineet kattoa auki ihan kyllästymiseen saakka. Totesin taas kerran, että minulla on sellainen antiviherpeukalo, ettei vastaavaa taida olla muilla. Saimme kuitenkin kissojen raapimis-/kiipeilypuun valmiiksi.

Huhtikuu meni seinien, kattojen ja lattioiden purkamisessa. Sama jatkui toukokuussakin. Maalis- toukokuun vaihteessa saimme kuitenkin öljyttyä terassin ja toukokuussa sain kylvettyä ensimmäiset kasvit kasvatuslaatikoihin.

Kesäkuu oli meille se kauan odotettu kohokohta: uusi keittiö tuli. Sitä ennen piti saada seinät maalattua, lattiat laitettua ja kattokin kuntoon. Kesäkuussa päättyi myös meidän vuosi isäntäperheenä. Tähän mennessä italialaistytöstä oli tullut osa meidän perhettä. Kesäkuun lopulla aloittelimme myös tyttären rippijuhlien valmistelun tekemällä kutsukortit.

Heinäkuussa nautittiin enimmäkseen kesästä. Aloittelimme sisäkaton panelointia ja aloimme muuttamaan yhtä varastohuonetta askarteluhuoneeksi. Kaikki nämä jatkuivat elokuussa, jolloin remontti saatiin siihen malliin, että pystyimme viettämään tyttären rippijuhlaa. Myös kauan odotettu liesituuletin tuli. Maalasin ruokapöydän ja tuolit uuteen uskoon, kun ne eivät enää värinsä puolesta sopineet sisutukseen. Kiinnitettiin seinälle mieheni tekemät hyllyt.

Syyskuussa alkoi remonttikrapula iskeä päälle. Ei kuitenkaan aivan täysin. Askarteluhuone oli vielä kesken (ja on edelleen), mutta saimme sinne kaapit seinille ja ylimääräiseksi jääneistä lattialaminaateista tein välitasoon paneloinnin.

Lokakuu meni enemmänkin käsitöiden parissa. Kävin hopeakoru kurssilla ja pitsin nypläyskurssilla

Marraskuussa laitoimme tyttären huoneeseen uuden lattian. Vietimme Halloween juhlia ja pikkujouluja. Ja tietysti aloimme fiilistelemään Joulun tuloa.

Joulukuussa pojan huone sai uudet tapetit seinälle (koska huoneen sisustus on vielä kesken, en ole siitä mitään kirjoittanut) ja lopun aikaa keskityimmekin Joulun odottamiseen ja sen viettämiseen.

laatikkoleikkiä

Mieheni on rakennellut minulle ihania puisia laatikoita. Yksi niistä kököttää kukkapöydällä kolmen kituvan kukkasen kanssa (minullahan ei muun laisia kukkia olekaan). Sinne muutti asumaan joskus muinoin saamani lasinorsu ja tyttären Atlantin rannoilta keräämiä simpukoita.

Kolme kuusikulmaista laatikkoa on saaneet valkoisen puolihimmeän Helmi kalustemaalin pintaan.

Ennen rippijuhlia mieheni kiinnitti ne seinälle. Siinä ne nyt kököttävät ihan kuten toivoinkin.

Väärän värinen ruokapöytä

Nyt kun kodin sisustusta on muokattu ihan urakalla musta-valkoiseksi, niin eihän tuo ruskea ruokailuryhmä sovi meille enää lainkaan. Koska pöydän ja tuolien kunto on kuitenkin lähes moitteeton, en myöskään haluaisi luopua siitä. Kahdeksan vuotta pöytä on palvellut meitä kiltisti. Silloin kun ostin sen, oli vaatimuksena tumma väri ja materiaalin piti olla koivua. Koivu on sen verran kovaa, ettei siihen ihan heti tule jälkiä vaikka perheessä on liuta lapsia.

Kun väri ei miellytä, niin silloin sille pitää tehdä jotain. Niinpä yhtenä kauniina lauantai aamuna, kun mieheni oli reissussa, irroittelimme tyttäreni kanssa pöydästä jalat ja kannoimme kaikki osat ulos. Hiippailin autotalliin ja otin hiomakoneen käyttöön.

 

Vaikka koivu on kovaa materiaalia ja kestää hyvin, oli meillä pöydän pintaan ilmestynyt pieniä koloja ja hassuja vaaleita rinkuloita. Pistin koneen laulamaan ja päivän verran hioin pintaa tasaiseksi. Ensin karkealla hiomapaperilla ja sitten hienojakoisemmalla paperilla. 

Jos minä kerran pöydän maalaan, niin eihän tuoleja voi jättää vanhan väriseksi. Sama homma piti sitten tehdä tuoleillekin. Ei riittänyt yksi eikä kaksikaan päivää tähän urakkaan.

Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kun olin vetänyt pöytälevyyn kaksi kerrosta valkoista maalia, ja jalat olivat vielä ruskeat, kävi mielessä hetkellinen epäilys: mitähän nyt tuli tehtyä. 

Mutta mustan maalin jälkeen pöytä näyttikin juuri siltä mitä olin sieluni silmin nähnyt. 

Pöytälevyn maalasin kiiltävän valkoisella Helmi-kalustemaalilla. Jalat ja Tuolit taas maalasin puolihimmeällä mustalla Helmi-kalustemaalilla. 

Onneksi maalasin!

Rippijuhlien valmisteluja vol.1

Tyttärelläni on elokuussa rippijuhla. Suunnitelmat on käynnissä jo täyttä häkää. Mutta ensin hänen pitää käydä rippileiri. Silloin kun itse kävin rippikoulun (joka oli meillä ainoa vaihtoehto), ei ollut puhettakaan sellaisista rippileireistä jolle tyttäreni lähtee. Hän lähtee Saariselälle vaellusrippileirille. Seurakunta on järjestänyt sellaisia jo kymmen vuotta, joten valvojat tietävät mitä on tulossa. Huh huh, itse en kestäisi laumaa hormoonimylläkässä eläviä nuoria.

Kutsukorttien teko juhlia varten on aloitettu parilla mallikappaleella. Tai oikeastaan se aloitettiin nettisurffailulla ja samalla kerättiin ajatuksia ja ideoita siitä, millaiset kutsukortit tehdään. Ensin kerättiin yhteen läjään kaikki kivat ja sitten alettiin vain karsimaan niistä yksi kerrallaan vaihtoehtoja pois. Lopuksi löytyi ajatus mallista...

Näistä kahdesta päädyttiin tuohon pitkän malliseen. Nyt meillä on taas korttitehdas pystyssä ja toivottavasti meillä on kohta iso läjä kutsuja valmiina lähetettäväksi.

Kuivauskaapitonta elämää

Meidän uudessa keittiössä ei ole kuivauskaappia. Aluksi koko ajatus kuivauskaapittomasta keittiöstä oli miehelleni aivan käsittämätön. "Kyllähän keittiössä kuivauskaappi pitää olla!" oli hänen ensimmäinen kommentti. Johon minä tyypillisen kyseenalaistajan tapaan totesin, että määrääkö joku laki niin. Onneksi pidin pääni. Tosin jouduin muistuttamaan, että ei kuivauskaappia käytetä juurikaan muualla kuin Suomessa. Kuivauskaapittomuus nimittäin tarkoittaa sitä, että astiat pitää kuivata käsin ja sen myötä tarvitsemme paljon astiapyyhkeitä. Ja ne on niitä meidän keittön väriläiskiä.

Täysin musta-valkoinen keittiö saattaa helposti jäädä kylmän oloiseksi, ellei pysty leikkimään erilaisilla materiaaleilla. Minä en ole ainakaan vielä keksinyt muuta tapaa tuoda meidä keittiöön lämpöä kuin tekstiilit. Keittiön käyttöön saamisen myötä matka kangaskauppaan olikin listalla ykkösenä. Tällä kertaa mukaan lähti vain kahta erilaista astiapyyhekangasta (joista toinen oli tietenkin musta-valkoinen). Koska lapsityövoima on parasta työvoimaa, laitoin lapset ompelemaan päärmeet pyyhkeisiin. Kuvia ei saanut ottaa, koska se olisi ollut kuulemma noloa, jos joku olisi nähnyt nuoren herran ompelemassa, mutta hyvää työtä tekivät.

Kangaskaupassa törmäsimme hauskaan kala aiheiseen kankaaseen, josta tuli heti veljeni mieleen. Hän kun rakastaa kalastamista ja kalaa. Ja tekee kalasta aivan taivaallisia ruokia. Kangasta oli pakko ostaa pätkä mukaan. Teimme siitä veljelleni esiliinan ja pari pyyhettä.