keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tehodieetin tilanne

Dieettiä on nyt jatkunut reilut kaksi viikkoa. Olen huomannut, että tällainen dieetti on oikeasti kokopäivä työtä. En ymmärrä miten tässä oikeasti pitäisi aika riittää kaikkeen? Ruokaa pitäisi olla tekemässä kokoajan ja silti pitäisi ehti liikkuakin. Nyt on pakko tunnustaa, että en todellakaan ole ehtinyt liikkua niin paljon kuin pitäisi. Enkä millään ole ehtinyt päivän aikana juoda kolmea litraa vettä. Kaksi menee kevyesti, mutta kolme tuottaa tuskaa. Asiaa ei auta yhtään se, että koko toukokuu on buukattu täyteen kaiken maailman juttuja ja kissanristiäisiä. Työkin haittaa tätä hommaa. Vaikka eipä silti, ei tuo painokaan ole pudonnut kuin pari kiloa (mihin pitäisi oikeasti olla tyytyväinen, vaan en ole kun haluan kaiken heti tai ei ollenkaan).

Yritän tsempata itseäni jaksamaan lukemalla kaikkia mahdollisia fitnes-blogeja. Monessa hehkutetaan gluteenittoman ruokavalion puolesta. Vaikka enhän minä nytkään syö juuri lainkaan viljatuotteita. Kaurapuuron aamulla ja pari palaa Real ruisleipää päivälliseksi. On sieltä muutama kiva reseptikin löytynyt, joilla olen jopa onnistunut. Tässä eilinen päivällinen.


Salaattia ja kaksi palaa ruisleipää. Taustalla jauhelihapihvi johon ohje täällä. Tuolta blogista löytyy muitakin kevyitä ohjeita, mutta niistä olen testannut vasta tuon jauhelihapihvin ja tonnikalapihvin. Tonnikala pihvi jäi hieman mauttomaksi. Jos vaikka enskerralla onnistuis paremmin.

Liikkuminen menee nykyisin siten, että käyn tiistaisin ja torstaisin aamulla ennen töitä salilla. Ruokatunnilla käyn vetämässä puolen tunnin tehojoogan. Viikonloppuna on kotijumppa ja muihin päiviin yritän saada mahtumaan lenkkeilyä ja tällä hetkellä kotona sammalen irroittamista nurmikosta (mikä on tosi kovaa hommaa). Vaa'alle en uskalla mennä, koska laiva reissun aikana söin ja join "kiellettyjä" aineita. Jos nyt vähän aikaa pitää taas tsempata, jos vaikka sais tuota painoa taas vähän putoaman.

Tämä on turhauttavan hidasta tällaiselle mulle kaikki ja heti ihmiselle.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Meillä tuoksuu pulla

Ihme on tapahtunut! Meillä tuoksuu pulla! No en minä niitä itse leiponut vaan siskon tyttöni, joka asuu tämän kevään meillä. Söin yhden, koska pakkohan niitä oli maistaa kun toinen on ne meille rakkaudella leiponut.





Antiviherpeukalon piha

Kaikki ovat esitelleet blogeissaan kevään kukkaistutuksiaan ja kukkapenkkejään. Tässäpä kaikkien iloksi minunkin kukkapenkit (niitä on kaksi)

Huomatkaa etualalla kasvavat rikkaruohot, niiden takaa näkyykin narsisseja.


Ja mitähän tästä kuvakollasista löytyy? Peräti yksi kukkapenkkiin kuuluva kasvi: viimevuotinen äitienpäivä ruusu. Ja olihan tuolla mansikkaakin :)

Kunhan kesäloma alkaa, niin nuo kukkapnekit kaivetaan pois terassin tieltä :) antaa siihen saakkaa kaikkien rikkaruohojen kukkia.

Jotta ette minua aivan säälittäväksi luulisi, niin kyllä minulla jotain kasvaakin: syreeni ja raparperi




maanantai 6. toukokuuta 2013

Tallinna taas nähty

Viikonloppu alkoi perjantaina Tallinnan reissulla. Reissu oli sellainen nuorten reissu, joten huoh. Tähän ikään mennessä olen tullut sen verran mukavuuden haluiseksi, että hytti on aina joko A tai B -luokan hytti. Tämä reissu tehtiin C -luokan hytissä. Melkein tuli itku, kun kivuttiin rappusia pitkin aina vaan alemmaksi. Kulahtaneen keltaiset seinät näyttivät siltä että käytävillä oli poltettu oikein urakalla. Mitä alemmaksi matka jatkui, sitä rupusemmksi tilat meni. Hytin ovi lonksui, mutta pysyi lukossa. Ja se haju siellä hytissä... Tilanne oli jotenkin niin säälittävä,että meinasi usko reissuun lopahtaa siihen

Päätettiin käydä vielä kysymässä olisiko mahdollista vaihtaa hyttiä. Hintaa vaihdolle c -luokan hytistä B -luokan hyttiin olisi tullut vain 20€. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että kaikki hytissä olijat eivät halunneet vaihtaa hyttiä. Kaverit oli viereisessä hytissä, joten toisaalta ymmärrän. Mietittiin jopa uuden hytin varaamista, mutta sille olisi tullut hintaa 180€. Käytännössä 90€ per nuppi (meitä vaihtajia oli vain kaksi), mikä olisi ollut kyllä hieman liian tyyristä meille. Jouduimme siis tyytymään kohtaloomme kaikkein alimmalla kannella.

Ilta jatkui siis ruokapaikkaa etsien. Seisovan pöydän ensimmäinen kattaus oli myyty loppuun. Seuraavaa ravintolaa metsästettiin ja löydettinkin Maxim à la carte ravintola. Kaverini otti maissikanaa ja minä grillattuja tiikerirapuja chili-tomaatti kastikkeessa. Kana oli kuulemma mautontan. Minulle ravut maistuivat, liekö johtunut siitä, että olin jo pari viikkoa syönyt pelkkää salaattia ja pienen nokareen lihaa. Toki sillä huutavalla nälälläkin saattoi olla vaikutusta. Tässä vaiheessa voin kertoa, että kuvia ei reissusta juurikaan ole, kun kännykkäni teki sellaisen akun tyhjiin imaisu jutun heti perjantaina. Kameraa ei siis voinut käyttää :(

Ruokailun jälkeen olo olikin hieman parempi ja sitä piti punaviinillä lisää parannella. Ilta meni oikein mukavasti tanssien ja höpötellen. Jaksoimme jopa valvoa kahteen saakka \o/.

Aamupalalle herättiin ajoissa ja heti kun laivasta pääsi ulos, niin lähdimme nauttimaan Tallinnan vanhasta kaupungista. Aurinko paistoi ja ilma oli paras mahdollinen. Ainoana huonona puolena oli kenkä valintani. Unohdin nimittäin kokonaan ettei korkkarit sovi Tallinnan mukulakiville. Ihailimme kukkatorin tarjontaa ja päivittelimme halpoja hintoja. Kahvit ostettiin kioskista ja juotiin kirkon portailla, kun kaupungista ei penkkejä löytynyt.


Laivaan ehdittiin ajoissa ja paluu Helsinkiin sujui normaalisti. Kotona mies oli "karannut" omille humputtelu reissuilleen ja lapset jo odottivatkin tuliaisia. Ja tokihan niille oli suklaata varattu.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ikuisesti aikataulujen vanki

Aamulla pitää herätä tiettyyn aikaan. Jotta ehdin tiettyyn junaan, on aamuista tullut minuutti aikataulutettua rutiinia. Töissä olen tiettyyn aikaan. Asioilla on aina joku aikaraja. Lounaan syön lähes aina tiettyyn aikaan. Nyt kun olen tällä tehodieetillä, on ruokailutkin aikataulutettu tiukasti. Syödä pitää 2-4 tunnin välein. Kotona olen töiden jälkeen tiettyyn aikaan ja kaikki kotityöt hoidetaan siten, että nukkumaan pääsee tiettyyn aikaan. Asuin lapsuuteni saaressa, josta pääsi pois lautalla ja lauttakin kulki aina tiettyyn aikaan.




Millaistahan olisi elää ilman aikataulua? Repsahtaisinkohan minä kokonaan? Unohtaisinko ruokkia lapset ja maksaa laskut. Aluksi varmaan olisi ihanaa, mutta osaisiko sitä oikeasti nauttia siitä vai onko meidät jo lapsesta asti aivopesty aikatauluihin.

Tällä hetkellä olen aikataulujen vanki ja tulen olemaankin. Toivottavasti opin vielä muokkaamaan aikatauluni siten, että se ei ota minusta yliotetta. Aikataulujen pitäisi palvella minua, eikä toisinpäin.

torstai 2. toukokuuta 2013

Raivopää liikenteessä

Hyvin organisoitu aamuni meni siinä vaiheessa sekaisin kun lähdin ovesta ulos. Pinkaisin pyörän selkään ja ajoin kiireessä asemalle. Samalla kun juna kuulutettiin tulevaksi tajusin jättäneeni puhelimen kotiin. Eihän siinä muu auttanut kuin hypätä uudestaan pyörän selkään ja ajaa kotiin. Juna ehti mennä jo ja saliaamu uhkasi jäädä väliin. Ei auttanut muu kuin mennä autolla töihin. KehäI:n ruuhkassa ajaessa muistin taas miksi kuljen mieluummin junalla. Siellä se iski: huusin ja haukuin kaikki autoilijat. Raivosin ja kirosin kaikki ihmiset alimpaan helvettiin. Onneksi pääsin purkamaan kaikki ne raivot salille heti aamusta. Toivottavasti kotimatka menee paremmin, vaikka ruuhkaa on odotettavissa.

Toivottasti ei törmätä liikenteessä!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Joko se on ohi?

Meinaan Vappu. Saako palata jo arkeen? Jostain syystä en ole koskaan innostunut juhlien laittamisesta tai niiden järjestämisestä (poikkeuksena Halloween, joka sopii kieroutuneeseen mielenlaatuuni). Niinpä nytkin, kuten joka juhlien jälkeen, olen aivan poikki. Hassua tässä on se, että eihän me oikeastaan sen enempää juhlittu.

Eilen kiireellä töistä paistamaan munkkeja, jotka ilokseni onnistuivat. Pyysin lapsia puhaltamaan ilmapallot ja korsitelemaan talon serpentiineillä. Jostain sohvan uumenista kuului vaimea joo joo. Kyllähän ne serpentiinit pääsivät roikkumaan vähän sinne sun tänne. Ihmeteltiin koko porukalla, miksi ne ei pysy kauniina kiehkuroina muuten kuin aseteltuina. Mitähän kolmos laatua tuli ostettua?


Vappu aamuna sisäinen kello herätti aikaisin aamulla. Hartiat oli jumissa, joten mikäpä sen parempaa kuin jooga herätykseksi. Pikkuhiljaa alkoi lihakset lämmetä ja ajatukset kulkea. Vappupäivää ei meillä vietetty valkolakki päässä Ullanlinnan mäellä. Valkolakki sai jäädä kaapin perukoille ja me puurrettiin pihalla. Tai oikeastaan minä ja mieheni puurrettiin. Lapset hyppi trampoliinilla ja ottivat aurinkoa. Silloin tällöin joku kävi hetken aikaa haravoimassa. Se lysti kesti vain sen verran, ettei voitu sanoa että olisimme hoitaneet homman kaksin. Olen kuullut sanononnan, että laiskoilla vanhemmilla on ahkerat lapset. Tais toimia tänään toisinkin päin. Ahkerat vanhemmat ja laiskat lapset...

Tämä päivä on nyt pulkassa ja kesän ensimmäinen leppäkerttu on bongattu. Vappu on ohi ja kesä voi alkaa :)