Isäntäperheen elämää

Kaksi viikkoa on nyt vierähtänyt isäntäperheenä olemista.Ensimmäiset päivät juteltiin niitä näitä ja tutustuttiin toisiimme. Selviteltiin mitä uusi perheen jäsen yleensä syö ja mitä inhoaa. Onneksi hän oli tottunut lähes kaikenlaiseen ruokaan, joten sen suhteen ei tullut ongelmia. Tämä olikin minulle suuri helpotus, kun ne keittiö taidot ei minulla ole sieltä parhaasta päästä. Hieman minulle luotiin jo töissäkin ennakkopaineita kertomalla, että italialaisille ruoka on lähes pyhä asia. Kävin siis paniikissa kirjastossa hakemassa italialaisen keittokirjan, jota kauhuissani selailin. Eipä siitä kirjasta olisi varmaan apua ollutkaan, kun näiden kahden viikon aikana tekemistäni ruuista ei yksikään ole onnistunut. Jopa oman mittapuuni mukaan maut on olleet kauheampia kuin normaalisti. Toivotaan, että koko vuosi ei menisi näin surkeasti ruokien osalta. Jaoimme vaihtarillekin keittiön siivous ja kissojen hoito vuorot. Hänen ilmeensä oli aivan samanlainen kuin meidän lastenkin, kun joutui ensimmäisen kerran siivoamaan hiekkalaatikon. Lohduttelin häntä, että kyllä siihen tottuu.

Seuraavana olikin kouluun valmistautumisen vuoro. Löydettiin kirpparilta hänelle edullinen pyörä, joka kunnostettiin. Koulumatkaa harjoiteltiin muutaman kerran. Ensimmäisenä päivänä saatoin hänet kouluun. Jännitys oli kuulemma kova, mutta kouluun päästiin ihan kunnialla ja yhteys henkilökin löytyi heti. Iloisena uutisena oli se, että näinkin pieneen kylään ja kylän ainoaan lukioon oli tulossa tänävuonna yhteensä viisi vaihto-oppilasta.Kurssivalinnoissa on vielä haasteita. Italiassa on asioita käyty läpi eri tahtia ja meidän kurssien aloitukset (lue kertaukset alussa) hämmentävät hieman.

Nyt viimeisen viikon aikan on vaihtarimme selvästi alkanut rentoutumaan. Hän uskaltaa heittää jo vitsejäkin, kuten kerran kun nuorimmaisemme oli ollut epänormaalin hiljaa pidemmän aikaa, kysyi hän meiltä että tapoitteko te sen pojan :). Hyvin on meidän huumori purrut, kun uskaltaa heittää samanlaista takaisin.

Omat lapsemme ovat ottaneet vaihtarin vastaan kukin omalla tavallaan. Vanhimmainen, joka jakaa huoneen hänen kanssa, ei juurikaan uskalla puhua englantia. Hänelle muutokset ovat muutenkin todella vaikeita, ja tilanne meinasi kärjistyä hänen osaltaan pahaksi. Pieni karkaaminen kylille ja kaikkien mahdollisten sääntöjen rikkominen muutaman päivän sisällä vaihtarin tulosta, aiheutti sen, että hän menetti puhelimen ja tietokoneen muutamaksi päiväksi. Ilmoitin, että hän saa sen takaisin kun alkaa englannin kieltä kuulua. Muutamia lauseita alkoi tulla, joten hän sai laitteensa takaisin. Valitettavasti englannin kieli loppui siihen.

Kaksi nuormmaista puhuu englantia ihan sujuvasti ja koko ajan. Väillä oikein itseänikin ihmetyttää, että miten tuo nuorin voi vuoden opiskelun jälkeen puhua noin sujuvasti. Joskus noista tietkoneista ja peleistä on hyötyäkin :).

Näin on meillä kaksi ensimmäistä viikkoa mennyt. Kaiken kaikkiaan vaihtarimme on sulautunut perheeseemme yllättävän hyvin. Toivotaan että jatkossakin menee yhtä hyvin.