perjantai 9. toukokuuta 2014

Terassin öljyäminen

Viimekesänä kerroin terassin valmistumisesta täällä. Olihan se ihan helvetillinen projekti ja kesti koko viime kesän.Terassin perustukset vei suurimman osan valmistumisen ajasta, mutta nyt keväällä pystyimme sanomaan, että hyvät perustukset tehtiin, kun terassi on edelleen tosi tasainen.

Nyt on sitten vuorossa terassin pinnoitus (aivan kuin tässä ei olisi muutenkin aivan tarpeeksi tekemistä sisällä remontin parissa). Olisi ollut aivan ihana jos terassi olisi ollut musta. Totuus on kuitenkin se, että terassille paistaa aurinko koko päivän. Musta pinta olisi niin kuuma, ettei kukaan pystyisi kävelemään siellä. Ainoa järkevä vaihtoehto oli siis tehdä terassista mahdollisimman vaalea. Koska valkoista öljyä ei ollut missään saatavilla, ajattelimme öljytä terassin Tikkurilan Valtilla ja väriksi valittiin kelonharmaa.

Muutama viikko sitten perjantai-työpäivän päätteeksi suuntasimme sitten terassiöljy kauppaan. Tuusulan Kodin Terrassa olikin jotkut messut ja siellä oli vaikka mitä esittelijöitä ja tarjouksia. Mukaan ei lähtenytkään kelonharmaa terassiöljy, vaan valkoinen Ronsealin terassisuoja. Pakkauksessa oli mukana levitykseen tarkoitettu sieni. Koska arvelimme ettei yksi paketti riitä, otimme vielä yhden täyttöpakkauksen käsittelyainetta. Tämä määrä pitäisi riittää meidän terassin käsittelyyn kaksi kertaa.


Vielä perjantai iltana mieheni pesi terassin pesuaineella. Tässä terassi ennen käsittelyä.



Lauantai aamuna aloitimme terassin käsittelyn. Käytimme sientä ohjeen mukaan, mutta laudoissa oleviin rakoihin jäi sävytettä niin paljon, että jälki oli kamalaa. Jouduimme levittämään ylimääräistä ainetta pensselillä sitä mukaan kun sitä sienellä levitimme. Väri levittyi erittäin epätasaisesti ja kuivui tosi nopeasti, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Mieheni manasi, ettei tästä tule mitään. Yritin parhaani mukaan rauhoitella, että älä nyt kesken eräistä työtä arvostele. Niinhän siinä kävi, että kun tasoitetta oli levitetty yhden kerran, todettiin ettei ne kaksi purkkia riitä kahteen käsittelyyn. Ei auttanut muu kuin mennä hakemaan vielä yksi purkki käsittelyainetta.

Toinen käsittely tehtiin sitten suosiolla pensselillä. Tiedä sitten johtuiko levitystavasta vai siitä että ainetta laitettiin toisen kerran, oli peittävyys aivan eri luokkaa. Hieman epätasaiseksi väri vieläkin jäi, mutta muuten siitä tuli kiva. Nyt jään odottelemaan sitä mieheni lupaamaan auringon otto tuolia ja kesäkukkien hankintaa (vaikka mulla ei tahdo mitkään kasvit säilyäkään hengissä)

Tässä terassi vielä uudessa värissä




4 kommenttia:

  1. Kyllä oli vaivan väärtti!
    Ihanasti sopii tuohon taloonne :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielenkiintoista seurata mitä värille tapahtuu kun aurinko paistaa koko kesän (kesähän on siis pelkkää auringon paistetta) terassille.

      Poista
  2. Ikinä ei saa maalata/lakata/öljytä auringonpaisteella, kuivuu epätasaiseksi

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä (vaikka tulikin myöhässä). Toivotaan ensikeväälle muutama pilvinen päivä viikonlopuille, että saadaan hoidettua pinnoitus paremmin :)

      Poista