maanantai 24. helmikuuta 2014

Tulitikkuja tuunaamassa

Viime viikolla meidän lähi Tiimari sulki ovensa lopullisesti. Sitä ennen sieltä myytiin kaikki pois -70-90% alennuksella. Minäkin kävin päivittämässä askarteluvarastoa siellä. Paljoa ei mukaan lähtenyt, mutta jotain kuitenkin. Yksi ostos oli pitsi aiheiset leimasimet. Olen testannut niitä nyt sekä kortteihin, että tulitikkurasioihin.






sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Helmi nimen sai...

Olemme saaneet mieheni kanssa kunnian päästä ystävämme lapsen kummeiksi. Kastejuhlaa vietimme tänään Hyvinkään vanhassa kirkossa. Koska rakastan yllätyksiä, niin en edes yrittänyt etukäteen kysyä nimeä vanhemmilta. Olikin ihanaa kuulla, että tyttö sai yhden kauneimmista nimistä; Helmi.

Kummilahjaksi haimme valokuvakehyksen, johon sai painettua myös pienen lapsen käden jäljen. Kortin tein luonnollisesti itse.



Tässä juhlien tunnelmaa...




Ja onnelliset kummivanhemmat


lauantai 22. helmikuuta 2014

Keittiöremontti startannut tosissaan

Ensin se lähti siitä, että miehen piti nähdä mitä seinän sisällä on...


Sitten se halus irrotella laattoja, että pääsis tasottelemaan jo etukäteen...



Sitten se jatkoi taas sitä seinää, mihin teki reiän. Se repi koko seinän auki...


Sitten se halusi irrotella kaappeja seiniltä, että pääsis jo tasottelemaan ja maalaamaan...


Sitten se halusi taas irrotella laattoja...

 
Ja irrotella kaappeja (nyt lähti kuivauskaappi)...


ja taas se halus tehdä seinään reiän...


ja irrotella lisää kaappeja...


Sitten se kaatoi seinän...


...niin se uusi keittiöhän tulee JO kesäkuussa ja me eletään helmikuuta...

lauantai 15. helmikuuta 2014

Wanhojen Ystävänpäivä

Eilistä ystävänpäivää sain viettää kuskina. Vaihto-oppilaallamme oli vanhojentanssit ja lupasin toimia hänelle kuskina ettei hänen tarvinnut kävellä sohjossa juhlamekko yllä. Välillä kävin viemässä tyttöjä kouluun ja välillä koululta tanssipaikalle. Kun autoon nousi lauma nauravia tyttöjä, niin tuli muistot mieleen omista vanhojen tansseista. Siihen aikaan juhliin ei haettu juhlamekkoja, vaan pyrittiin pukeutumaan historiallisiin mekkoihin. Jäin oikein miettimään, että milloin nämä juhlat ovat muuttuneet tanssiaisiksi.

Tässä kuvassa ollaan vasta aamulla lähdössä koululle. Häntä jännitti niin paljon ja minä yritin vain rauhoitella.


Illalla oli vielä perheille järjestetty tanssiesitys, jonka jälkeen vanhat jäävät jatkoille. Tänä vuonna pukujen yleisimmät värit olivat sininen ja punainen. Muut värit olivat pikemminkin poikkeus. Nämä nuoret olivat todella panostaneet juhlaan. Puvut olivat upeita ja tyttöjen kampaukset olivat myös todella mahtavia. Suurimmalla osalla pojista oli joko frakki tai saketti. Ja kaikilla pojilla oli valkoiset käsineet käsissä. Juhla oli aivan ihana!



Tässä vielä neljä vaihto-oppilas tyttöä kuvissa. Osa tanssipareista oli jo ehtinyt karata, mutta onneksi saimme edes nämä kaksi napattua kuvaan.



perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivää rakkailleni

Minulla jäi valkoista tekoturkista yhdestä projektista. Sitä jäi sen verran paljon, että sain ommeltua siitä pari pientä koristetyynyä. Sanoin jo ommellessa miehelleni, että annan toisen tyttärelleni ystävänpäivä lahjaksi. Kun tytär näki tyynyn valmiina, olisi hän halunnut saada sen itselleen. Ystävänpäivään oli vielä muutama päivä, joten ei auttanut muu kun valehdella hänelle, että tyyny tulee meidän makkariin.
Tänään hän sitten sai sen ja oli onnellinen. Tyynyn mukana hän sai oppaan miten pärjätä oikeassa elämässä.



Toiselle tyttärelleni olin löytänyt kirpparilta Iittalan vaalean sinisen pienen vitriinin. Hänelle olin myös ostanut oppaan tulevaisuuden varalle.




Pojalleni puolestaan ostin poikien version Top-Modell piirustus kirjoista. Kirjaan pystyi suunnittelemaan erilaisia sotureita.


Mieheni puolestaan joutui tyytymään ruusuihin ja korttiin.



Vaihto-oppilaan kanssa tilanne on ongelmallinen, koska hänelle ei voi ostaa mitään tavaraa. Joulun jälkeen hän jo mietti, että miten saa tavarat Italiaan, kun hänellä ei saa olla matkatavaraa liikaa. Niinpä päädyin ostamaan hänelle suklaata ja tein kortin.

Oikein hyvää ystävänpäivää rakkaat ystävät!

torstai 13. helmikuuta 2014

Hay tuli taloon

Vihdoin ja viimein tuli puhelimeeni kauan odotettu viesti: Pakettinne Finnish Design Shopista on noudettavissa postista. Tällaisen ilmoituksen jälkeen tuntui, ettei työpäivä koskaan pääty. Kun vihdoin ja viimein pääsin postiin ja näin paketin, tuli päästettyä muutama ärräpää. Laatikko oli sen verran iso, että sitä oli lähes mahdoton minun 150cm varrella kantaa autoon. Ja tietysti juuri nyt, olin hakemassa pakettia yksin. Mutta kun on kantanut ruokaa kaupasta jo vuosia, niin kädet oli sen verran venyneet, että sain ne juuri ja juuri laatikon reunasta reunaan sellaisessa asennossa, että sain koko höskän syliini. Ihan en autolla asti päässyt, kun voimat sormen päistä alkoivat loppua ja jouduin viimeiset metrit työntämään laatikkoa sohjossa. Ja nippa nappa sain sen autoon.

Kotona onneksi sain kantoapua ja tietysti avausapua :)





sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ystävät ovat kuin suklaamurusia elämän pikkuleivässä.

Viime torstaina olin aikuisten askartelukerhossa. Olin tutustunut yhteen ryhmäläiseen juuri internetin ihmeellisen maailman kautta. En kuitenkaan koskaan ollut tavannut häntä kasvotusten. Ryhmä kasaantui ystävistä ja ystävän ystävistä joita yhdisti käsillä tekemisen ilo. Tapaamisen olimme organisoineet yhdessä ja tilat saimme paikalliselta kirjastolta ilmaiseksi käyttöön. Torstaina karkasin hieman aikaisemmin töistä, että ehdin pakata tarpeelliset askartelumateriaalit mukaan. Yritin pakata mukaan vain oleellisimmat asiat, mitä korttien tekemiseen tarvitaan.


Eihän ne kaikki kamat tuohon yhteen koriin mahtuneet. Kori kainalossa ja kädet täynnä tavaraa hiippailin kerhoon tapaamaan uusia ystäviäni. Hieman jännitti mennä täysin vieraiden ihmisten joukkoon, mutta hassusti me kaikki tultiin heti tosi hyvin juttuun. Niin se vain on, että erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä yhdistää yhteinen mielenkiinto. Vai onko se niin, että samantyyliset ihmiset ajautuvat tiettyjen harrastusten pariin.

Parin tunnin aikaan ei paljoa saatu valmiiksi, mutta sainpahan aloitettua ystävänpäivän kortit ja tänään tein ne loppuun.