perjantai 20. kesäkuuta 2014

Uusi keittiö

Tätä on odotettu jo pitkään! Keittiö alkaa olla valmis ja remontti hommat voidaan jättää joksikin aikaa historiaan. Ainakin melkein. Katto meiltä vielä puuttuu, mutta kun mieheltä meni selkä niin saa puuttuakin. Laitetaan se sitten kun selkä kestää.

Minun hieno suunnitelmani päästä eroon turhasta krääsästä kariutui siihen, että äitini oli niin innoissaan keittiön käyttöön otosta, ettei suostunut kuuntelemaan minun suunnitelmaa. Tarkoituksena oli siirtää tavaroita keittiöön aina tarpeen mukaan ja ne tavarat, jotka vielä kuukauden kuluttua olisivat laatikoissa, voi joko viedä kierrätykseen tai varastoida. Ei mennyt niin kuin suunnittelin. Nyt on keittiön saareke täynnä tavaraa vaikka sanoin monta kertaa, että anna olla, kyllä minä katson niille paikan sitten kun ehdin.

Vaikka keittiön suhteen ei äidin kanssa mennyt ihan putkeen, niin kirppis kierros sen sijaan oli menestys. Löysin Marimekon Hetkiä verhot 35€ ja ihanan punaiset korkkarit 2€. Verhot on nyt pesty ja silitetty. Ne oli kuin tehty meidän olohuoneeseen!

Mutta tässä kuvia keittiöstä ennen remonttia

 Ja tässä muutama kuva nykytilasta





















































Ja sitten vielä muutama kuva olohuoneesta, joka sai uuden lattian ja ne uudet verhot.



















































Oikein hyvää Juhannusta kaikille!



2 kommenttia:

  1. Olen kuule niiiiiin liekeissä tosta teidän keittiöstä, että ihan tuntuu siltä kuin se olis rakennettu tänne meille :). Kertakaikkisen superi muutos!

    Ei kun leipomaan ja sitten kun alat järjestää niitä kokkikursseja sun muita, niin tuun heti :)

    Toivotaan, että miehen selkä tulee kuntoon, koska aina sitä voi ilman kattoa elää, mutta ilman selkää on vähän hankalampaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa liekeissä ollaan täälläkin. Liesituuletin on vieä matkalla Italiasta tänne Suomeen. Piti tulla tällä viikolla, mutta onneksi tuo meidän vaihdokki ehti opastaa Italian tavoille, joten ei ollut iheme vaikka ei tullutkaan tällä viikolla :) ja ei haittaa kun ei ole kattoakaan mihin laittaa sitä.

      Testaan ensin ne kokkikurssit ennen kuin alan laittamaan kutsuja ;)

      Poista