lauantai 7. joulukuuta 2013

Tähtivaloa DIY

Meillä on jo monta vuotta roikkunut ikkunoissa punaiset paperitähdet. Tänävuonna punainen alkoi jo tulla korvista ulos. Halusin ikkunaan valkoiset tähdet, koska mustat tuntui hieman liian synkiltä Jouluun. Hetken aikaa pyöriteltyäni punaisia paperitähtiä, aloin mielessäni jo miettiä miten tällaiset voisi tehdä itse. Eipä se oikeastaan hankalaa ollutkaan. Materiaalina käytin yli jäänyttä tapettia ja reiät tein rei'ittimellä. Sisään laitoin punaisten tähtien sisällä olleet lamput.


Ja kun ikkunoita oli kaksi niin molempiin piti tehdä omansa.


Se mikä jäi hieman mietityttämään, oli näiden tähtien paloturvallisuus. Pitää muistaa sammuttaa ne yöksi ja silloin kun lähtee kotoa, niin eiköhän se hoidu sillä.


6 kommenttia:

  1. Nyt mää en kestä, kun koko ajan värkkäät jotain näppärää :). Tulee ihan tumpelo olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, tämä on varmaan joku hetkellinen mielipuolisuus kohtaus. Koko syksyn olenkin maannut sohvalla kuin lahna. Nyt otan kiinni koko syksyn löysäilyt :) Ja sitä paitsi voihan se johtua myös siitä, että löysin luontaistuote kaupasta uuden ihme juoman jota pitää ottaa aamuisin. Se oli Mivi Total Plus ja kun sitä aloin juomaan, niin virtaa tuntuu riittävän ihan mielettömästi.

      Poista
    2. Meilläkin oli Mivi Totalia muutamia vuosia sitten aina kaapissa, mutta aika pian huomasin, että se olin ihan vaan minä, joka sitä "joi". Tai siis kulautti sen vaatimattoman kulauksen, joka perheen miesväelle tuntui olevan liikaa.
      Sittemmin se jäi kalliin hintansa takia, mutta tilalle on tullut paljon muuta. Viimeisimpänä "Green Mix", josta mulle on tullut samanlainen olo, että virtaa piisaa. Vaikkakin perheen miehet sanoo, että "Nyt se on alkanu jo syömään ruohoakin" :D

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, hieman pelotti koko Joulun ajan, että miten tapetti kestää lamput, mutta hyvin kesiti. Ei tullut mitään lämmöstä johtuvia värimuutoksia, eikä edes talo palanut :)

      Poista