tiistai 31. joulukuuta 2013

Meille tulee uusi keittiö

Olemme kierrelleet niin monta keittiöitä myyvää liikettä, että en viitsi edes laskea niitä. Olemme myös saaneet toinen toisensa jälkeen suunnitelmia, jotka on valehtelematta tehty silmät kiinni vasemmalla kädellä selän taakse piirtäen. Tai siltä se ainakin on tuntunut. Olen ensimmäisenä aina kertonut, että koko keittiö menee uusiksi ja ainoa mikä on ja pysyy, on puuhella. Silti suunnitelmat eivät ole tehneet minkään laista vaikutusta. Sitten menimme käymään Vantaan Variston Domus keittiöllä ja sieltä se täydellinen keittiö löytyi. Suunnittelija uskalsi ehdottaa seinien kaatamista ja vaikka pohjana olikin meidän alkuperäiset suunnitelmat ja toiveet, kykeni hän muokkaamaan ne kuin uudeksi suunnitelmaksi. Jo ensimmäinen vedos näytti meidän keittiöltä. Kotona kuljeksin pitkin nykyistä keittiötä ja kuvittelin sieluni silmin, miten uusi keittiö sopisi meille. Miten se näyttäisi meidän keittiöltä ja olisi juuri sitä mitä toivottiin.


Ovet ovat Tuuli malliston mustaa tammi vaakaviilua
Tasot ovat Vientikiven kvartsitasot, sävy Blanco Maple
Liesi on on Smegin MultiZone induktiotaso
Uuniin halusin pyrolyysi toiminnon kun en voi sietää uunin pesua
Muut kodin koneet valittiin minimi toiminnoilla ja mahdollisimman pienen energian kulutuksen mukaan
Luksusta halusin keittiöön liesituulittemen myötä ja siihen valitsinkin Faberin mustan Drop liesituulettimen. Alla vielä kuva siitä.



Tilaus on nyt lyöty lukkoon ja arvioitu toimitus kesäkuun alussa. Sitä ennen meidän pitää purkaa vanha keittiö ja uusia pinnat. Katon uusiminen jää varmaan myöhempään ajankohtaan, kun keittiöstä tuli kalliimpi kuin alun perin ajateltiin. Lattiat on pakko vaihtaa ja ne vaihtuu lähes koko taloon. 

Ihanaa päättää tämä vuosi ihanissa merkeissä. Nyt minun pitää jaksaa odottaa puoli vuotta...

Oikein mukavaa vuoden vaihdetta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti