keskiviikko 4. joulukuuta 2013

DIY jouluvalot

Kaikilla on nykyisin niitä aivan ihania pallovaloja sisustuksessa.


Minäkin mietin niitä ensin omiin ikkunoihini, kunnes näin hinnan. 50€ on valosarjasta aivan liikaa. Mielessä jo muhi, että jos tekisin sellaiset, mutta siellä se on vielä "todo-listalla" odottamassa oikeaa tunnelmaa, inspiraatiota tai mitä nyt lienee odottaakaan.

Minun ajatukset kun tuntuvat juoksevan tuhatta ja sataa, niin samaan aikaan haaveilin lasihimmelistä.


Tällaiseen törmäsin joskus vuosi sitten joillakin messuilla. Siellä sitä esitteli Raahen Taitopaja, josta voi vieläkin tilata erilaisiin himmeli malleihin valmiita tuotepaketteja. Himmelit on tehty lasiputkista, joita löytyy hopea- ja kulta sisuksella. Tämäkin on edelleen "todo-listalla".

Mutta kun ne ajatukset yhä edelleen laukkasivat tuhatta ja sataa, niin sen seurauksena syntyi meille uudet jouluvalot näitä kahta yhdistellen.




Ensin pujoteltiin lasiputken oikeaan muotoon ja sen jälkeen hain paikallisesta RobinHoodista valosarjan vitosella. Ei muuta kuin ledit lasihäkkyroiden sisään ja siinä se oli. Meidän omat jouluvalot.

4 kommenttia:

  1. Huippuhienot! Tosi mahtava idea, kannatti antaa idean odottaa. Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ollaan tyttärien kanssa tässä ihailtu niitä itsekin. Joskus nuo kungias ideat putkahtaa juuri oikeaan aikaan. Silti minua kaivelee vielä halu kokeilla niiden pallovalojen tekemistä itse.

      Poista
  2. Aina sanotaan, ettei hyvää saa halvalla, mutta taas tuli todistettua, ettei pidä paikkaansa. Sata kertaa hienommat kuin peruspallot. Ne alkaa jo kyllästyttää.

    PS. Kiva uus ilme täällä. Joskin oli vanhakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää uudistaa ulkonäköä täälläkin, ihan kuten kotonakin :)

      Poista