maanantai 25. maaliskuuta 2013

Antiviherpeukalo

Olen aina ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka saavat kasvit kuin kasvit kukoistamaan. Minä onnistun lähinnä vain tappamaan kasveja. Minulla on vain pari kasvia, jotka ovat kestäneet minun kanssa.
Yksi on kitukasvuinen kiinanruusu. Tosin kun minä en ole sitä saanut tapettua, niin meidän kissat tekee parhaansa siinä myös. Toinen kissoista yritti kiivetä puuhun, tai ruusuun, ja se katkesi.



Toinen kasvi on katossa roikkuva aasinkorva, jota ei tunnu saavan hengiltä millään.

Nyt olen yrittänyt taas saada viherpeukaloani toimimaan, ja laitoin hieman rucolaa, ruohosipulia ja persiljaa kasvamaan ruukkuun. Voi miten olin onnelinen kun rucola alkoi kasvamaan.


Totuus minun viherpeukalosta tulee esiin, kun seuraan itujen  kasvua. Vai pitäisikö sanoa antiviherpeukalosta.


Aloin jo epäilemään, että kissat käyttävät tuota hiekkalaatikkona. Yritin haistella multaa, mutta eipä sieltä kissan pissa tuoksunut. Vilkaisu muihin kylvöksiini palauttaa kyllä sen alkuperäisen epäilyn syystä takaisin voimaan. Minulla on todellakin antiviherpeukalo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti