maanantai 4. marraskuuta 2013

Eteisen tuunaus jatkuu

Eteinen on portti kotiin. Sitä on nyt tuunattu koko syksy. Aikaisemmin kerroin täällä kuinka ovet ovat vaihtuneet puun värisistä laakaovista peilioviin/ikkunalliseen peilioveen. Samalla valkoinen päätyseinä sai mustan sävyn. Edellisen tuunaus session jäljeltä jäi vielä mietintään, että mihin sen modeemin ja muut härpäkkeet saisi piilotettua. Lipastoa tai pöytää siihen pohdittiin, mutta oli suuri pelko, että eteinen menisi liian ahtaaksi ja sitä ei haluttu. Surffailin netissä hakien ideaa, mutta ei löytynyt sellaista mikä olisi sytyttänyt. Päätettiin siis lähteä Ikeaan idean haku reissuun. Ja sieltähän se idea tarttui mukaan. Ostimme eteiseen seinään kiinneitettävän Bestå-sarjan kaapin. Samaista sarjaa meillä on jo olohuoneessa ja tyttären koulupöytänä, joten valinta oli erittäin helppo.


Kaapin takaseinään liimattiin tapetti antamaan hieman elämää muuten niin valkoiselle kaapille. Samalla Ikean reissulla saimme kehykset vaihto-oppilaamme Roomasta tuomille tauluille ja nekin saatiin seinälle. Ne muuten oli ensimmäiset taulut (lukuun ottamatta tyttäreni huoneen taulua), jotka on saatu kahden vuoden aikana seinälle.


Se modeemi muuten ei tullut kaappiin, vaan kiinnitettiin seinään kaapin alle. Nyt on lattia tyhjä ja helppo pitää puhtaana.

2 kommenttia:

  1. Bestå on paras. Meilläkin sitä on koko olkkari täynnänsä. Niitä kaappeja siis.

    Ja kyllä pari vuotta taulujen kiinnitykseen on ihan minimi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että hiljaa hyvää tulee :) ja huolella suunniteltu on puoleksi tehty :D

      Poista