keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Yksi ikuisuusprojekti saatu valmiiksi!

Muutama vuosi sitten tarttui yhdeltä Viron reissulta mukaan liukuvärjättyä villalankaa. Tässä vaiheessa ei ollut vielä mitään mielikuvaa mitä langasta voisi tehdä, mutta kun oli niin ihanaa ja edullista niin pitihän se mukaan ottaa.



Kesän ajan mietin ja pohdin mitä langoista voisi tehdä. Samaan aikaan muotiin tuli neulehameet. Niinpä alkoi lehdistä hameen ohjeen etsiminen ja yksi ohje olikin ylitse muiden. Ohje löytyi Käsityö lehden numerosta talvi /2010. Kaiken lisäksi ohjeen hame oli neulottu juuri samasta Aade Longin langasta.



Tämän projektin kanssa tuli todettua, ettei ne asiat aina mene niin kuin suunnittelee. Ensimäisenä kesänä aloitin hameen neulomisen kun lähdimme lomalle. Jossain viidentoista sentin kohdalla totesin, ettei tämä kyllä ole aivan oikean kokoinen. Sukulaisetkin kyselivät, että kenen lapselle sinä tuota hametta teet... Ei auttanut muu kuin purkaa koko tekele pois. Sen verran ärsytti, että heitin langat kassiin ja jätin ne sinne seuraavaan kesään.
Seuraavana kesänä siis uusi yritys. Ei mennyt tämäkään aloitus aivan putkeen. Tällä kertaa hameesta meinasi tulla aivan liian iso. Taas kerran hame meni purkuun ja langat kassiin odottamaan jotain muuta ideaa.
Tänä kesänä sitten ajattelin, että kolmas kerta toden sanoo. Unohdin ohjeen silmukkamäärät ja tein sen mukaan miltä hame alkoi näyttämään. Kai tässä voidaan sanoa, että sinnikkyys palkittiin. Hame on vihdoinkin valmis ja otettu käyttöön. Näyttääkin ihan samalta kuin lehdessä. Nyt on yksi ikuisuusprojetki saatu päätökseen. Sen ja VR:n minulle järjestämän etäpäivän kunniaksi taidan tehdä kupillisen piparminttuteetä.

2 kommenttia:

  1. Vau! Nyt kyllä nostan sulle paitsi hattua, myös sitä koria, johon olen noin kymmenen vuotta sitten ostantut lankoja, joista olen aloittanut suuritöistä neuletakkia, josta ei koskaan tule valmista :)
    Ei ole näköjään ohjettakaan enää, joten antaa olla.
    Muistan vielä, että aloittaessani ajattelin, että jos tästä selviän, niin selviän mistä vaan. Nyt on toi jälkimmäinen vaakalaudalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että ihan itseänikin ihmetytti miten sain tehtyä sen loppuun. Nuo pitkään kestävät projektit ei ole vahvin puoleni :)

      Poista