sunnuntai 11. elokuuta 2013

Terassi on nyt vihdoinkin valmis

Kauan siinä meni, mutta kyllä kannatti. Terassi on nyt vihdoinkin saatu valmiiksi. Kysyinkin mieheltäni, että miten se nyt pärjään kun sillä ei ole mitään projektia työn alla. Aikoi kuulemma maata sohvalla ja katsoa leffoja, kun ei ole koko kesänä ehtinyt.

Mutta nyt palataan siihen terassiin. Aluksi meillä oli sisäpiha laudoitettu. Laudat oli suoraan maata vasten ja siihen tarkoitukseen aivan liian ohuet. Näiden lisäksi pihalla oli muutama betonilaatta joiden päälle oli ladottu ulkoverhoustiilistä grillin tapainen.

Tässä kuvassa on nyt laudoitus ja laatat otettu pois.

 
Seuraavaaksi alkoi se homman rankin osuus: kaivaminen. Kun on ostanut talon, jonka on joku muu joskus rakentanut, niin koskaan ei tiedä mitä mistäkin löytää. Näin kävi myös meillä. Oletimme, että näin lähellä taloa olisi ollut vielä hiekkaa pohjalla, vaan eipä ollut. Hiekkaa oli alle metrin verran talon ulkoseinistä poispäin. Näin ollen jouduimme kaivamaan kuivaa savimaata, jonka seassa oli paljon kiviä. Näin ollen jouduimme kaivamaan maata pois paljon enemmän kuin olimme varautuneet. Kun kerran jouduimme näin paljon kaivamaan, niin uusittiin samalla kivijalan ympäriltä huonokuntoiset styroksiet. Samalla huomasimme, että laudoituksen alla oli vain viisi senttiä hiekkaa ja sen alla oli käytetty muovia estämään kasvien kasvua. Tämä oli sitten aiheuttanut sen, että kun vesi oli etsinyt pois pääsyä muovin päältä, niin maassa oli aikamoisia "ojia".



Muutaman päivän kaivettuamme, tulikin vastaan seuraava yllätys. Sieltä saven seasta löytyi kanto. Ja keskeltä meidän tulevaa terassia! Kanto oli todella laho, joten sekin piti poistaa niin syvältä kuin vain oli mahdollista.



Tämän jälkeen ei yllätyksiä enää tullut. Alue saatiin kaivettua ja pohja tasoitettiin hiekalla. Tässä vaiheessa kävimme vuokraamassa paikalliselta Cramolta täryttimen, jolla hiekka painettiin mahdollisimman tiiviiksi kerrokseksi. Hiekan päälle laitettiin suodatin kangas estämään maa-aineksien sekoittumista ja styrokset suojaamaan roudalta.


Seuraavaksi kärrättiin etupihalta sepeliä monttuun.


Nyt pohjatyöt oli tehty. Eihän siihen mennyt kuin pari viikkoa, kun teki kaiken käsin.

Seuraavaksi alkoi tukiharkkojen asettelu.


ja rungon kasaaminen



Kun tuossa terassissa oli noita kulmia, niin isäntä kiroili myös laudoitusta tehdessä... ei kuulemme ollut helpoimmasta päästä saada kaikkia kulmia menemään kuten olisi halunnut.



Mutta kyllä se lopulta onnistui



Enää puuttui porras.


Siinä se nyt on. Ensikesänä se saa värin pintaan ja toivottavasti uudet kalusteet. Terassin eteen pitäisi vielä saada kivetys, mutta se tulee vasta sitten kun olemme päättäneet mihin kesäkeittiö sijoittuu...

Suunnitelmia on, kun vain olisi aikaa toteuttaa ne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti