sunnuntai 16. marraskuuta 2014

JOULUN ODOTUSTA

Pikkuhiljaa meilläkin käännetään katse kohti Joulua. Ensimmäiset jouluvalot laitettiin roikkumaan ikkunaan. Ne oli ne samat, jotka tein viimevuonna putkihelmistä ja valosarjasta. Niistä lisää löytyy täältä.
























Seuraavaksi paistettiinkin jo torttuja. Tähän saakka olemme tehneet tiukasti perinteitä noudattaen torutut aina luumutäytteisinä. Nyt tarttui kaupan hyllyltä taikinan ja luumuhillon lisäksi mukaan omena-kaneli marmelaadia. Puolet tortuista tuli luumutäytteellä ja puolet omena-kaneli täytteellä. Täytyy myöntää, että omena-kaneli oli sekä minun, että lasten suosikki. Mieheni taas vannoi luumutäytteen nimeen. Kynttilöiden palaessa nautimme torttuja ja glögiä.


























Eihän se Joulun tunnelman haku siihen päättynyt. Yhdet valot piti vielä laittaa...

























2 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmaa <3. Ja että oikein leiponutkin olet. Mihin tässä vielä joutuu :)

    Meille iski joulu tänään vähän puskista, eikä ollenkaan mun toivomalla tavalla, kun ukkeli oli pelaamassa golfkisaa, jossa on näin syksyllä perinteisesti palkintona joulukinkkuja. Itse en enää jaksanut lähteä, kun on mailat jo narikassa. No, ei ollu kuulemma pelillisiä ansioita, mutta arvalla pätkähti kymmenen kilon potka, joka pitäis nyt sit paistaa. Kääk. Pitääkö tässä jäädä töistä kinkunpaistolomalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, että te voitte viettää nyt sellaista esiJoulua. Vähän kinkkua ja punaviiniä...
      Ei sitten tule myöskään ahmittua kinkkua Jouluna kun on pahimman kinkun himon tyydyttänyt jo aikaisemmin. Voit sitten Jouluna keskittyä kaikkiin muihin herkkuihin :)

      Poista