lauantai 23. elokuuta 2014

Ja taas mennään sata lasissa

Nyt, ystävät hyvät, mennään niin ristiriitaisissa tunnelmissa että ei tosikaan. Viime kevät tuntui olevan sitä aikaa, jolloin elämä vain otti. Tunsin olevani niin vanha ja väsynyt. Täysin loppuun kaluttu. Remontti vei voimia ja töissä käyntikin tuntui umpihangessa tarpomiselta.























Kesä meni ohi. Kaikki lomat meni joko remontoinnin parissa tai sitten tyttären rippijuhlien järjestämisessä. Minun kesään ei mahtunut päiviä rannalla loikoillen ja hyvää kirjaa lukien. Ei ollut päiviä jolloin vain olisi voinut nauttia kesästä. Me vain siivottiin, rakennettiin ja viimeisteltiin. Tuntui, että koko kesä meni töissä. Muut nauttivat lomasta heinäkuussa, minä olin töissä.

Sitten tuli loppukesä (nythän ei vielä ole syksy) ja minun elämässä alkoi tapahtua.

Ensi pääsimme mieheni kanssa pitkästä aikaa "kahdestaan" viettämään pari vuorokautta. Kahdestaan oli lainausmerkeissä, koska olimme viettämässä veljeni yllätys synttäreitä risteilyn merkeissä. Tämän matkan tiimoilta on pakko mainostaa OnniBusin hintoja. Matka Helsingistä Turkuun maksoi meiltä kahdelta yhteensä 13€. Matka kesti kaksi tuntia ja bussi oli ilmastoitu ja siellä oli ilmainen wifi käytössä. Bussi ei mennyt keskustaan saakka, vaan päätepysäkki oli Caribian parkkialue. Päivä oli niin ihanan aurinkoinen ja meillä oli aikaa vaikka kuinka paljon, päätimme kävellä satamaan.

Aurajoen varressa oli ihana kävelyreitti, jota pitkin kävelimme kohti satamaa. Päätös kävellä oli niin hyvä. Pohdimme matkalla mitenhän se velipoika yllättyy, kun palaa vaimonsa kanssa risteilyltä ja me ollaankin satamassa vastassa ja viemme heidät uudestaan risteilylle. 


Matkalla tietysti ihailtiin ne perinteiset Suomen Joutsenet ja Turun linnat.




Tämä reissu oli ensimmäinen, jolloin emme hankkineet kotiin lapsen vahtia, vaan vanhin tytär jäi vahtimaan koko porukkaa. Tämä ensimmäinen yö ikinä, jonka he olivat keskenään, oli myös sellainen yö, jolloin meillä oli ollut koko kesän kovin ukkosmyrksy. Tytöt olivat heränneet yöllä myrskyyn ja olivat tietysti pelänneet.

Reissu meni kuitenkin hyvin ja lapset kokivat onnistuneensa kotona yksin ollessaan. Matkalla ollessani sain vahvistuksen, että pääsen työn ohessa suorittamaan johtamsien erityisammattitutkintoa. JES! Koulutus kestää 1,5 vuotta ja opiskellaan oppisopimus koulutuksena. Tämä tuntui jo lottovoitolta. Työpaikaltani koulutukseen pääsi kaksi henkilö ja minä olin niistä toinen.

Eihän ne muutokset siihen jääneet. Palattuani töihin, minua pyydettiin vetämään toista ryhmää. Tätä päätöstä oli pakko miettiä muutama päivä. Ryhmän tekemisessä on paljon minulle uutta asiaa ja samaan aikaan pitäisi aloittaa opiskelukin. Päätös ei todellakaan ollut helppo. Sanoinkin miehelleni, että olisipa kamalaa elää sellaista elämää, jossa kaikki päätöksen teot olisi näin vaikeita. Jos pitäisi miettiä, että laitanko valkoisen vai mustan puseron. Luojan kiitos ei kuulu minun tyyliin. Hermot menisi ja stressitaso olisi taivaissa. Koska asiat ei miettimällä miksikään muutu, oli päätös tehtävä. Perjantaina sitten pitkän keskustelun jälkeen päätin ottaa tämänkin haasteen vastaan.

Jotenkin on alkanut tuntumaan, että minut on varmaan luotu elämään jatkuvassa kiireessä, uusissa haasteissa ja täydellisessä hullunmyllyssä. Nyt voi todellakin sanoa, että saa nähdä mitä ensivuosi tuo tullessaan,

4 kommenttia:

  1. Voi Salla kun kuulostaa niin tutulta <3

    Facebookkiin en raskinut sulle kommentoida opiskeluasiaan, että olen niin helpottunut, että oma 1,5-vuotinen työn ohessa opiskelu ( tai siis oikeastaan reilu 2-vuotinen on ohi).
    Haluan kumminkin mieluummin olla kannustava, mutta samalla mietin kuinka raskasta aikaa se lopulta oli (ja just nyt kun olen vielä kyseisen rupeaman ja keväällä sattuneen onnettomuuden jäljiltä meko poikki), enkä tiedä oliko vaiva kaiken sen arvoista, olen helpottunut, kun just nyt ei ole mitään "ylimääräistä kuormaa". Paitsi pari vapaaehtoista vastuutehtävää, jotka olen vastentahtoisesti ottanut, kun en ole raskinut sanoa ei (koska muuten hommat olis jääneet vaille tekijää).

    Kai me ollaan molemmat niin kilttejä ja vastuullisia, ettei muuksi muututa.
    Ja niinkuin sanotaan, niin "niille jotka tekee, kasataan aina vaan enemmän vastuuta."

    Jonkunhan se on nää(kin) hommat hoidettava :)

    Mutta siis todellakin tunnistan itsenii kaikesta mitä kirjoitat. Ukkospelosta lähtien..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se niin, että meidän laisia käytetään hyväksi? Vai ajatellaanko positiivisesti, että me joori pyöritämme tätä maailmaa.

      Itse pidän enemmän tuosta jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Siitä jää parempi mieli :)

      Katsotaan nyt miten syksy lähtee liikkeelle. Ihanat lapset jo ehdottivat, että laitetaan kaikkiin kotitöihin vuorot, että minäkin jaksan. Ainakin olen onnistunut kasvattamaan empaattisia lapsia <3

      Poista
  2. Voi miten ihanat lapset sulla(kin) <3.
    Ja kyllä se on justiin toi jälkimmäinen vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  3. Jetin "kotitehtävissä" on suureksi hyödyksi jos on alaisia. Tehtävät kun voi tällöin kohdistaa omaan ryhmään eikä sellaiseen johon itsellä ei oikeasti ole valtaa.

    VastaaPoista