torstai 7. toukokuuta 2015

KEITTIÖIHME

Nyt on pidetty hiljaiseloa koko kevät. Ei vaan ole napannut kirjoittaa mitään, saati sitten edes lukea muuta kuin kirjoja.
Jotain olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Uuden keittiön myötä olen löytänyt itsestäni oikean keittiöihmeen. Tuntuu, että kaikki valmistuu ilman itku-potku-raivareita. Vappuna leivottiin munkkeja ja corn dogeja. Eikä edes tarvinnut suuttua. Sain jopa tehtyä itse siman ihan ekaa kertaa.

Ennen vappua olin saanut nypläyskurssin tältä vuodelta päätökseen. Huivi on edelleen kesken ja ruusut jaettu maailmalle. Itselleni jäi sentään yksi laukku.



3 kommenttia:

  1. Nonni. Nyt se vahvistui. Tarvin uuden keittiön, että alkaa hommat sujumaan :).

    Ja ihanan hienostunut laukku! Haluaisin napsutella tota lukkoa kiinni ja auki. Tulee niin mieleen sellanen ihana laukku, joka mulla oli lapsena. Punaista kiiltonahkaa, kultainen ketju ja toi ihan paras lukko, josta kuuluu kiva ääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa hankkia uusi keittiö :D Kokkaamisen ja leipomisen salaisuus on juuri siinä.

      Mullakin oli lapsena tuollaisella lukolla varustettu laukku. Ja on muuten vieläkin tallessa. Se oli myös kiiltonahkaa ja siinä oli kultainen ketju. Se oli kylläkin koristeltu leppäkertun näköiseksi. Aivan paras!

      Poista
  2. http://ccsp-ccvp-ccip-ccie-training.blogspot.in/
    http://get-ccna-ccnp-ccie-training.blogspot.in/
    www.networkace.in
    NetworkAce is The Best CISCO Ans MICROSOFT Training Center in Central M.P.(INDIA)

    VastaaPoista