sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

TAHTOO TAAS REMPATA!!!

Eihän tästä mitään tule, kun ei osaa olla tekemättä mitään. Nyt kun ei olla jaksettu remontoida vähään aikaan, niin ollaan sitten tehty käsitöitä ja puutöitä vaikka millä mitalla. Mieheni on tehnyt minulle käsitöihin kaikkea tarpeellista. Tytöille tarjottimia ja palikkakalentereita. Minä olen neulonut sukkia, puseroita, kaulaliinoja ja tietysti nyplännyt. Mutta nyt se taas iski: pakottava tarve remontoida jotain.

Takkahuone on ollut keskeneräinen jo pitkän aikaa. Nyt saa luvan lähteä kamala ruskea laatta lattia ja tilalle saa tulla uusi laatta ja takan takana olevaan seinään pinnoite.

Silloin kun muutimme, oli takkahuoneen seinät peitetty tumman ruskealla, puukuviota muistuttavalla muovisella sisustus levyllä. 

Päästäksemme eroon tuosta tummasta ja synkästä tilasta, maalaismme seinät valkoiseksi. Jo pelkästään tuo muutti huoneen kokonaan.


























Nyt olemme kuitenkin jo poistaneet nuo muovilevyt ja maalanneet seinät valkoisella Jääruusun sävyllä. Takan takana oleva seinä on taas maalattu mustaksi ja odottaa Tikkurilan tunto kivimursketta. Meille väriksi tulee musta garbo


Lattian valinta on vielä auki, vaikka vanha laatoitus on poistettu ja lattia tasoitettu uusia laattoja silmällä pitäen. Tällä hetkellä lattia suosikkina on Laatta Studion Whitestone laatta.



1 kommentti:

  1. Oujee!! Ihan parasta Salla. Remonttia kehiin vaan :D. Täällä jo odotellaan rukkaset suorana :)

    VastaaPoista