keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Yksi ikuisuusprojekti saatu valmiiksi!

Muutama vuosi sitten tarttui yhdeltä Viron reissulta mukaan liukuvärjättyä villalankaa. Tässä vaiheessa ei ollut vielä mitään mielikuvaa mitä langasta voisi tehdä, mutta kun oli niin ihanaa ja edullista niin pitihän se mukaan ottaa.



Kesän ajan mietin ja pohdin mitä langoista voisi tehdä. Samaan aikaan muotiin tuli neulehameet. Niinpä alkoi lehdistä hameen ohjeen etsiminen ja yksi ohje olikin ylitse muiden. Ohje löytyi Käsityö lehden numerosta talvi /2010. Kaiken lisäksi ohjeen hame oli neulottu juuri samasta Aade Longin langasta.



Tämän projektin kanssa tuli todettua, ettei ne asiat aina mene niin kuin suunnittelee. Ensimäisenä kesänä aloitin hameen neulomisen kun lähdimme lomalle. Jossain viidentoista sentin kohdalla totesin, ettei tämä kyllä ole aivan oikean kokoinen. Sukulaisetkin kyselivät, että kenen lapselle sinä tuota hametta teet... Ei auttanut muu kuin purkaa koko tekele pois. Sen verran ärsytti, että heitin langat kassiin ja jätin ne sinne seuraavaan kesään.
Seuraavana kesänä siis uusi yritys. Ei mennyt tämäkään aloitus aivan putkeen. Tällä kertaa hameesta meinasi tulla aivan liian iso. Taas kerran hame meni purkuun ja langat kassiin odottamaan jotain muuta ideaa.
Tänä kesänä sitten ajattelin, että kolmas kerta toden sanoo. Unohdin ohjeen silmukkamäärät ja tein sen mukaan miltä hame alkoi näyttämään. Kai tässä voidaan sanoa, että sinnikkyys palkittiin. Hame on vihdoinkin valmis ja otettu käyttöön. Näyttääkin ihan samalta kuin lehdessä. Nyt on yksi ikuisuusprojetki saatu päätökseen. Sen ja VR:n minulle järjestämän etäpäivän kunniaksi taidan tehdä kupillisen piparminttuteetä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Lunta

Viime kerralla harmittelin mieheni pahantuulisuutta aina ennen matkalle lähtöä. Jostain syystä tuo aihe kaivertaa mieltäni. Tai oikeastaan enemmänkin se, että mistä se kumpuaa. Onko kyseessä joku luolamies ajan jäänne vai liittykö tuollainen käytös aina lapsuutemme kokemuksiin. Niin paljon aihe kiinnosti, että yritin googlata aihetta. Eipä sieltä paljoa löytynyt pikaisella katsauksella, mutta ehkä minä tuolta vielä jotain löydän, kun vain tarpeeksi sinnikkäästi etsin. Ihmisten käyttäytyminen on aina ollut kiinnostavaa seurattavaa. Etenkin silloin kun olen tuntenut ihmisen suht pitkään ja tunnen henkilön taustat. On mielenkiintoista seurata, miten tietyn taustan omaavat ihmiset käyttäytyvät aina samalla tavalla. Tässä vaiheessa on kenenkään turha kuvitella, että alkaisin "ymmärtää" ihmisiä ja sallia heille kaikenlaisen käyttäytymisen. Ehei, ei sinne päinkään. Jokaisella meillä on kyky valita mitä teemme. Turha luulla, että väkivaltainen ihminen saisi käytöstään anteeksi sillä verukkeella, että on lapsena joutunut kokemaan väkivaltaa. Vahinkoja ei vain panna kiertämään.

Tulipas vuodatettua, vaikka aioin kertoa miten hyvin matka sitten loppupeleissä lähti käyntiin. Matkalle siis lähdettiin keskiviikko illan sijaan torstai aamuna. Ihan hyvä niin, sillä matka kesti aika pitkään ja saatiin onneksi ajaa valoisaan aikaan. Hieman ennen Kajaania alkoi tien varsilla näkyä lunta. Puolangalla sitä oli jo maa valkoisena. Perjantai aamuna lunta tuli lisää ja maassa oli ihan kunnolla lunta. Vaihto-oppilaamme oli aivan innoissaan lumesta. Kunnon lumipyryssä (vai tuntuiko se vain siltä kun oli syksyn ensimmäinen lumipyry) siiryimme kohti Oulua. Siellä lunta ei enään ollutkaan.

 
Huomenna olisi tarkoitus siirtyä Hailuotoon. Siellä meitä odottaakin Saaren Seikkailujen ihana perhe. Etenkin Lulu-lehmän tapaamista odotellaan innolla! Reissussa siis kaikki hyvin. 
 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Geneettinen vika?

Nyt alkoi syysloma. Alun perin oli puhetta, että lähtisimme reissuun heti, kun mieheni tulee töistä. Minä etäpäiväläisenä yrittäisin lasten kanssa saada paikat kuntoon ennen hänen tuloaan. Eilen vietiin jo kissat ja yksi lapsista mummon luokse. Meillä on vain yksi kuljetus boxi kissoille ja laitettiin vanhempi ja automatkoihin tottuneempi kissa sinne ja nuorempi "lihava poika" tuli valjaissa minun syliin. Ennen kuin auto oli pihasta lähtenyt liikkeelle, oli lihava poika iskenyt kyntensä kiinni minuun ja tunkenut päänsä minun ja penkin väliin. Mummolle päästiin ilman pahempia verileikkejä, kunhan vain olin paikallani liikkumatta. Mummo lupasi saattaa tyttären tänään junalle, kun me "olemme autolla matkalla" pohjoiseen. Tässä vaiheessa pitänee muistuttaa, että koska perheeseen kuuluu tämän vuoden kuusi henkeä, niin emme olisi kaikki yhteen autoon mahtuneet. Tästä syystä yksi lapsista menee junalla.

Tänään oli sitten se lähtöpäivä. Etäpäivän aloitin hyvissä ajoin jo seitsemältä, että ehtisin kaikki asiat hoitaa ajoissa. Ei mennyt työpäivä niin kuin Stömsössä. Täysi päivä, ei lounastaukoja ja loppui vasta sen jälkeen kun mies oli tullut töistä. Tässä vaiheessa se geneettinen virhe napsahti miehelläni päälle. Etkö ole tuotakaan tehnyt? Entä tämä? Ja ruokaakin vasta teette? Ei tänään enää kannata lähteä mihinkään! Minä en lähde mihinkään! Menkää te! ARGH! Mistähän se tuo lähtemisen stressi tulee? Sama virsi aina kun ollaan lähdössä reissuun. Kaikki tuttavat, joilta olen kysynyt, että käyttäytyykö teidän miehet näin kun pitää reissuun lähteä, ovat vastanneet kyllä. Onko miehillä joku sisäärakennettu reissuun lähtemisen ahdistus?

Nyt sitten vietetään mykkäkoulua :) Saas nähdä päästäänkö reissuun vielä huomennakaan. Mutta periksi ei anneta ;)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Syys kukkasia

Muutama päivä sitten törmäsin Piipadoo blogissa aivan ihanaan syksyiseen askartelu ideaan. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Etupihalla oleva tuija on kaivannut jo pitkään juurelleen jotain kivaa. Sain siihen jo ostettua hopealankaa, mutta se jäi kaipaamaan vielä jotain. Alkuperäinen idea oli ostaa siihen kaveriksi marjakanervoita, mutta ne on jääneet vielä jostain syystä kauppaan. Ehkäpä juuri tästä syystä.


Hopealanka kaipasi ympärilleen syksyn värejä ja tuija myös. Ehkäpä nämä vaahteranlehti ruusut ovat juuri sopiva kontrasti molemmille kasveille.


Ja syksyyn kuuluu tietysti myös kynttilät!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Surkeiden sattumusten sunnuntai

Tämä viikonloppu tuli vietettyä hopea kurssilla. Nämä kurssit on siitä kivoja, kun siellä saa tehdä ihan mitä itse haluaa. Tällä kertaa toinen tyttäristä halusi tulla mukaan ja niinhän siinä kävi, ettei siellä tullut juurikaan omia töitä tehtyä vaan enemmänkin autettua tytärtä. Ja jos nyt joku sanoo, että se on äidin rooli, niin saa suksia minun puolesta sinne missä pippuri kasvaa. Tuollaisilla kursseilla opettaja on se joka auttaa, en minä. Vaan kun ei mene teinin jakeluun niin ei mene. Opettajan ammatti onkin yksi niistä ammateista joihin minusta ei ole. Toinen on lasten hoitajan (tai mikä nyt lieneekään viralliselta nimeltä). Näissä ammateissa olisin varmaan päätynyt joukkotuhoon tai joutunut hullujen huoneelle suljetulle osastolle. Kerran minulle sanottiin, että onneksi et ole psykologi; potilaasi olisivat varmaan kaikki tappaneet itsensä. Maailma on siis pelastettu minulta, kun en ole missään näistä ammateista.

Mutta palataan takaisin hopea kurssille. Tyttäreni pääsi siis opettelemaan hopean käsittelyä. Hän sahasi hopeaa ja juotti sitä. Viilasi ja viimeisteli. Täytyy myöntää, että rohkeasti hän tarttui "liekinheittimeen" ja hehkutti ja kuumensi hopeaa juottumaan kiinni toiseen kappaleeseen. Juotti jopa itse hopeahelmet sormukseensa. Loistavaa työtä ensikertalaiselta vaikkei helmet ihan suorassa linjassa pysyneetkään!


Minä taas otin riittävän haasteellisen urakan ja aloin tekemään filigraanisormusta. Arvatkaa montako kertaa kirosin työtäni. Etenkin kun siihen ei saanut keskittyä rauhassa, vaan välillä piti kiirehtiä auttamaan tytärtä.


Lauantain jälkeen kuvittelin ehtiväni tekemään vielä muutakin, kuin yhden sormuksen, mutta toisin kävi. Koko sunnuntai lähti heti alkuun menemään niin vikaan kuin vain voi. Mukaani ottama kahvi levisi laukun pohjalle. Sormuksen osien yhteen juottaminen oli yhtä tuskaa. Kivi jonka oli valinnut sormukseen, ei mahtunut tekemääni kivikuppiin ja kun sitä hiukan muovivasaralla kopautin niin siitä lähti pala. Eikä se siltikään pysynyt kupissa vaan irtosi melkein heti uudelleen. Huoh! Minun viikonlopun saldo oli yksi sormus, tyttärellä yksi sormus ja yksi riipus.


Nyt jatkan surkean sunnuntain viettämistä sohvan pohjalla ja tiedän, että huomenna ärsyttää kun en tehnyt kaikkea mitä haaveilin tekeväni, mutta ei oteta enempää riskejä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Oi! Mä haluaisin tehdä tän!

Montako kertaa päivässä teille iskee tuo tunne? Mulla se tulee vähintään kerran päivässä. Tulee ja saa aivot juoksemaan tuhatta ja sataa. Idea kehittyy mielessä aina vaan paremmaksi ja paremmaksi, kunnes tulee aika toteuttaa se. Siihen se sitten jääkin. Ei vaan jaksa, tai oikeastaan ei riitä aika. Tämä syksy on ollut täynnä aivan erityisen säälittäviä toteutus yrityksiä! ARGH! Työn teko haittaa niin paljon harrastuksia! Tässä kuitenkin kaikkia niitä ihania asioita joita haluaisin tehdä.

Työn alla olevat asiat:

Tyttären keskeneräinen torkkupeito afrikan kukista.


Kukkapöydän maalausprojekti, ollut vaiheessa jo pitkästi toista vuotta...


Nämä kortit on olleet yli vuoden odottamassa kehyksiä ja seinälle pääsyä.


Ja tässä niitä asioita joita niin kovasti haluaisin tehdä:

Tuota lasitiili ideaa hieman muokkaisin minun tyyliini sopivaksi. Keskimmäinen olisi kiva heijastimena tai tuoksupussina. Lumihiutaleita olenkin jo jonkun verran virkannut talveksi ikkunaan, mutta niitä ei voi olla koskaan liikaa.


Ja näissä niin ihania värejä


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Yksi ylitse muiden: Halloween

Kaikilla on omat suosikki juhlat. Minun suosikki juhlani on Halloween. Voi miten rakastan sitä kauhun ilmapiiriä. On aivan ihana miettiä mitä kauheampia asuja ja yököttävimpiä tarjoiluja.

Kaikki sai alkunsa tyttäreni syntymäpäiväistä, jotka sattuivat aika lähelle Halloweeniä. Ensin juhlat oli lasten juhlat, joihin suunniteltiin lasten ohjelmaa. Suurimman suosion sain yhtenä vuonna lainaksi saatu savukone. Kauheinta taisi olla "kakkaläjäkakku", jossa kerma oli värjätty ruskeaksi ja sekaan oli heitelty suklaa rouhetta ikään kuin "sattumiksi". Kakun koristeena oli kaikki mahdolliset ötökkä karkit. Tämän jälkeen juhlat muuttui hetkeksi teinien juhlaksi, mutta siinä iässä oli tosi lapsellista pukeutua, joten nyt ne on koko perheen juhlat. Nykyisin suunnittelu aloitetaan jo pari kuukautta ennen h-hetkeä. Mietitään miten pukeudutaan ja miten talo koristellaan. Tarjoilu menee yleensä samaan settiin, eli ei mitään kaunista tai herttaista. Kutsukortit lähetetään noin kuukautta ennen juhlaa, että kaikilla olisi aikaa pohtia pukeutumista. Ja todellakin, meidän juhliin pukeutuu kaikki. Meillä on ollut kylässä gorilloita, nunnia, kummituksia ja valtava määrä vampyyritä.

Tässä muutamia vanhoja kuvia vuosien varrelta.




Ja tässä lisää ideoita Pinterestistä...




Oikein mukavia Halloweenin suunnittelu hetkiä teille kaikille!